Perinneherkkuja Ylä-Porkkalan tilalta


14.5.2015

Jämsän Koskenpäällä sijaitsevan Ylä-Porkkalan tilan marjamehut ja perinneruoat ovat tuttuja Keskimaan kaupoista.

Ylä-Porkkalan tila tunnetaan täysmarjamehuistaan sekä perinteisiin resepteihin pohjautuvista perinneruoista.

Tuotanto alkoi aikanaan ruisleivän leipomisella. Mestarin Herkkuun Ylä-Porkkalan ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin vuonna 1994. Sen jälkeen toimintaa on kehitetty yhteistyössä muun muassa pakkauskokojen, logistiikan, sesonkien toteuttamisen sekä itse tuotteiden osalta. Esimerkiksi raakapakastetut laatikot olivat tilan silloisen emännän Kirsi Porkkalan idea, joka lähti oitis lentoon. Mestarin Herkun suunnalta tuli puolestaan toive kotisimasta.

Ylä-Porkkalan tilan tuotteet tunnistaa punaisen tuvan koristamasta Porkkamäki-logosta. Mestarin Herkun lisäksi niitä löytyy Keskimaan Prismoista sekä useista S-marketeista.

Laatu ratkaisee

Viime vuosina Ylä-Porkkalassa on keskitytty parhaista raaka-aineista valmistettaviin tähtituotteisiin. Marjamehuja tehdään pitkin vuotta. Siman sekä tuoreiden ja raakapakastettujen joululaatikoiden valmistus rytmittyy vuodenaikojen mukaisesti. Tuotannossa korostetaan makua, joka on aivan ratkaiseva tekijä, kun halutaan erottautua massasta ja pitää asiakkaat tyytyväisinä.

Ylä-Porkkalaan hankitaan lähialueen viljelijöiltä suuret määrät marjoja, muun muassa mansikkaa ja herukkaa. Jämsänkosken keskustassa mehuasemalla valmistuu tuhansia mehulitroja.

Lokakuussa alkaa valmistautuminen jouluun. Yksinomaan porkkana- ja lanttusosetta käytetään joululaatikoiden valmistukseen pari tuhatta kiloa. Enemmällekin olisi kysyntää, mutta resurssit ovat rajalliset.