Petäjäveden uusi S-market avataan 25.11.


24.11.2010

Keskimaa Osk avaa torstaina 25.11. kello 10.00 Keski-Suomen energiataloudellisimman S-marketin Petäjävedelle.

 Valtatien 23 varteen, Petäjäveden keskustan kiertoliittymän tuntumaan rakennetun S-market -kiinteistön kokonaisala on noin 1 700, ja myyntiala noin 1 000 neliömetriä. Petäjäveden keskustassa sijaitsevaan vanhaan S-marketiin verrattuna kaupan koko kaksinkertaistuu.

 – Uudella S-marketilla varmistamme asukaslukuaan kasvattavalla Petäjävedellä ajanmukaiset päivittäistavarakaupan palvelut. Valikoimat kasvavat entiseen myymäläämme verrattuna yli kaksinkertaisiksi. Yhteensä saamme hyllyihimme mahtumaan noin 10 000 tuotetta. Erityisen paljon valikoimamme kasvavat tuoretuotteissa, marketpäällikkö Laura Souru toteaa.

– Uskomme, että yhä monipuolisemmat ja laadukkaammat päivittäistavarakaupan palvelut tulevat vähentämään petäjävetisten tarvetta käydä ruokaostoksilla Jyväskylässä, hän jatkaa.

Valikoimien muodostamisessa on huomioitu Petäjäveden asukasrakenne. Tuotteistuksessa näkyy muun muassa lapsiperheiden suuri osuus asiakaskunnassa.

– S-marketin liikenteellinen sijoittuminen tuo varmasti asiakkaita myös ohikulkuliikenteestä, marketpäällikkö arvelee.

Myymälässä asiointia helpottavat monipuolisten valikoimien ohella leveät käytävät, selkeä hyllyjärjestys sekä riittävä määrä kassoja.

Ulkona piha-alueella on peräti 140 pysäköintipaikkaa.

–S-marketin kanssa yhtä aikaa avaamme pysäköintialueen laitaan ABC-polttonesteautomaatin, jota paikalliset asiakasomistajamme ovat kovasti toivoneet, Laura Souru kertoo.

 S-marketin kalustamisessa on kiinnitetty erityistä huomiota energiataloudellisuuteen. Kaikki kylmäkalusteet ovat kannellisia ja ovellisia. Lisäksi kaukolämpöön liitetyn kiinteistön mainosvalaistus on toteutettu energiaa säästävällä led-tekniikalla.

 Ovellisten ja kannellisten kylmäkalusteiden on ennakoitu kuluttavan 30–40 prosenttia vähemmän energiaa kuin avoimet kylmäkaapit ja –altaat. Niiden ansiosta myös olosuhteet kaupassa parantuvat. Kylmää ei virtaa myymälätilaan, mikä vähentää viileyden tunnetta ja lisää asioimis- ja työskentelymukavuutta.

– Merkittävää energiansäästöä syntyy kylmälaitteiden sulatuskertojen sekä tarvittavan puhallin- ja jäähdytystehon vähentymisestä. Tasaisena pysyvän lämpötilan ansiosta kansitus ja ovet parantavat myös tavaroiden laatua. Lisäksi koneiden käyttöikä pitenee, ilmastoinnin säädettävyys kaupan tiloissa paranee, ja käyttö- tai sähkökatkoista aiheutuneet kulut vähenevät, aluejohtaja Kyösti Mikkonen ennakoi.

 – Tulemme seuraamaan Petäjäveden S-marketin energiankulutusta tarkoin ja vertaamaan sitä tilavuudeltaan ja kooltaan samanlaiseen marketiimme Säynätsalossa, jossa käytössä ovat avonaiset kylmäkalusteet. Mikäli asiakkaat ovat tyytyväisiä ja energiaa säästyy odotetulla tavalla, tulemme tekemään vastaavia ratkaisuja jatkossa myös muissa toimipaikoissamme.

 Keskimaa on sitoutunut kaupan alan valtakunnalliseen energiansäästösopimukseen. Pyrkimyksenä on vähentää energiankulutusta vuoden 2005 lähtötasoon verrattuna yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä.

Keskimaassa kylmäsäilytyksen osuus energian kokonaiskulutuksesta on noin neljännes.

 Puuverhoillun Petäjäveden S-marketin rakentaminen aloitettiin viime tammikuussa. Investoinnin kokonaiskustannukset ovat noin 3,5 miljoonaa euroa, sisältäen maanhankinnan, suunnittelun, kaikki rakennusurakat sekä kalusteet.