Prisma Keljo uudistuu – helpompaa asiointia ja selkeämpi myymälä


30.1.2017

Osuuskauppa Keskimaa käynnistää Keljon Prisman uudistuksen. Remontti valmistuu ennen pääsiäistä.

– Ei kahta ilman kolmatta. Viime vuonna avasimme Jyväskylässä Seppälän uuden Prisman ja uudistimme Palokan Prisman. Molemmat ovat saaneet huikean hyvää palautetta asiakkailtamme, ja sen saattelemana on ilo toteuttaa uudistus nyt myös Keljon Prismassa. Uudistuksen myötä asiointi helpottuu ja nopeutuu sekä myymälä selkeytyy, kuvailee Prisma-johtaja Tommi Viitanen.

Keljon Prisman päivittäistavara-alueen kylmäkalusteista suurin osa vaihdetaan uusiin.

– Nykyiset laitteet ovat hedelmä- ja vihannesosaston kylmäkalusteita sekä pakastekalusteita lukuunottamatta elinkaarensa päässä. Uudet energiaa säästävät kylmäkalusteet asennetaan paikoilleen vaiheittain. Energiatehokkuutta parannetaan myös muuttamalla myymälän yleisvalaistus led-tekniikalla toimivaksi.  

Prisman päivittäistavaravalikoima kasvaa lähes 440 tuotteella, yhteensä noin 19 200 tuotteeseen. Valikoima kattaa erilaisten kotitalouksien ruokatarpeet halpuutettuun Prisma-hintaan.

– Kausituotteet saavat lisää tilaa ja ne laitetaan paremmin esille. Esimerkiksi pääsiäismakeiset ja muut pääsiäisen menevimmät tuotteet on entistä helpompi ostaa.

Keljon Prisman käyttötavaravalikoima pysyy nykyisen laajuisena. Osa tuotealueiden paikoista vaihtuu. Esimerkiksi astiat, ruoanvalmistustarvikkeet ja kodintekstiilit löytyvät jatkossa läheltä toisiaan. Viihteen alue siirtyy uuteen paikkaan, samoin rakentamisen ja remontoinnin tuotteet. Pukeutumisen alueella selkeytetään esillepanoja.

– Lähiviikkojen aikana myymälän värimaailma muuttuu, kaikki opasteet vaihdetaan ja asiakaspalvelupisteessä parannetaan toiminnallisuutta. Lisäksi henkilöstön taukotilaan tehdään viihtyisyyttä parantavia uudistuksia, Tommi Viitanen kertoo.

Prisman remontin valmistelu on jo aloitettu, mutta varsinaisesti se käynnistyy reilun viikon kuluttua. Uudistus on valmis pääsiäiseen mennessä.