Prisma Seppälän katolle Keski-Suomen suurin aurinkosähköjärjestelmä


18.6.2018

S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja, kun kauppojen katoille asennetaan lähitulevaisuudessa tuhansia aurinkopaneeleja. Osuuskauppa Keskimaa on mukana hankkeessa, ja Prisma Seppälä saa jatkossa virtaa auringosta. Aurinkopaneelien asennus Seppälään alkaa 18.6.

Noin 40 S-ryhmän toimipisteen katolle asennetaan aurinkopaneelit vuoden sisällä. Hanke tukee osaltaan kaupparyhmän uutta, kunnianhimoista ilmastotavoitetta vähentää päästöjä miljoona tonnia vuoteen 2030 mennessä.

– Keskimaan tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian käyttöä tulevina vuosina. Jo nyt merkittävä osa käyttämästämme sähköstä on omalla tuulivoimalla tuotettua. Näemme Prisma Seppälän lisäksi potentiaalia aurinkosähkön tuotantoon muissakin toimipaikoissa, kiinteistöjohtaja Matti Vihinen kertoo.

Keskimaa on sitoutunut parantamaan liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja tukemaan ekologisesti vastuullista toimintaa. Hiilijalanjäljen ja kulutuksen pienentämiseksi energianhankintaa ja -käyttöä optimoidaan ja uudistetaan jatkuvasti. Kesällä 2018 Prisma Seppälän katolle asennetaan lähes 2 000 aurinkopaneelia kattava aurinkosähköjärjestelmä, joka tuottaa sähköä kiinteistön omaan käyttöön. Aurinkosähköjärjestelmän nimellisteho on 541 kWp ja sen arvioidaan tuottavan sähköenergiaa yli 430 MWh vuodessa.


– Prisma Seppälän aurinkosähköjärjestelmä vastaa kooltaan noin 100 omakotitalon aurinkosähköjärjestelmää. Prisma Seppälän aurinkosähköjärjestelmän vuosittain tuottama sähköenergia onkin merkittävä – aurinkosähköjärjestelmän tuottama sähköenergia kattaa noin 8 % Prisma Seppälän sähkönkulutuksesta. Vertailun vuoksi aurinkosähköjärjestelmän vuosittain tuottamalla sähköenergialla ajaisi sähköautoa yli 3,5 miljoonaa kilometriä eli 89 kertaa maapallon ympäri tai saunoisi sähkökiukaalla yli 70 000 tuntia eli reilut 8 vuotta putkeen, Vihinen jatkaa.

Aurinkosähköjärjestelmän tilaajana toimii S-Voima Oy. Järjestelmän toimittaa Fortum Oyj ja käytännön asennuksesta vastaa ARE Oy.

Prisma Seppälän ja sen vieressä olevan Kauppakeskus Sepän aurinkovoimalat muodostavat yhdessä yhden koko maan suurimmista aurinkovoimaloista. Kauppakeskus Sepän aurinkosähköjärjestelmä koostuu noin 1500 aurinkopaneelista ja on nimellisteholtaan noin 400 kWp. Yhteensä Prisma Seppälällä ja Kauppakeskus Sepällä on melkein 3500 aurinkopaneelia, joiden nimellisteho yhteensä lähentelee megawattia.