S-market Savelaa laajennetaan ja myymälää uudistetaan


5.8.2021

Jyväskylän ainoa ympärivuorokautisesti palveleva S-market Savela laajennetaan ja uudistetaan. Vuonna 2009 avatun marketin myymäläilme päivitetään remontin myötä uuden S-market-konseptin mukaiseksi. Myymäläuudistuksen kulmakiviä ovat ostamisen helppous, laajemmat valikoimat ja energiatehokkuus. Uudistuksen on määrä valmistua alkuvuodesta 2022.

Osuuskauppa Keskimaa aloittaa S-market Savelassa mittavan uudistus- ja laajennusprojektin. S-marketin tilat laajenevat lähes kolmanneksen eli noin 1000 neliötä, joista myymälätiloja on noin 700 neliötä. Vehkakadun puolelle tulevaan laajennusosaan siirtyy hedelmä- ja vihannesosasto, leipäosasto, paistopiste sekä ruokatori. Laajennusosan myötä myös myymälän taustatiloja laajennetaan, jolloin myymälään saadaan merkittävästi lisää varastotilaa ja myös henkilökunnan taukotiloja ja pukuhuoneita laajennetaan. Myös myymälään tulevaan tavaravirtaan saadaan joustavuutta uuden kylmäterminaalin myötä.

− S-market Savela on yksi vilkkaimmista ja suurimmista S-marketeistamme, jossa on jo muutamien vuosien ajan ollut tarve laajennukselle. Vuonna 2019 käyttöönotettu 24h aukioloaika on kasvattanut asiakasmääriä ja 1600 neliön myymälätilat ovat kautta linjan käyneet ahtaiksi niin tavaramäärien sijoittelun kuin sujuvan asioinnin osalta. Hyvän laajennusratkaisun löytäminen, suunnittelu ahtaalle tontille ja kaavaprosessi on vienyt aikaa. Haluamme onnistuneen muutoksen lisäksi taata asiakkaillemme sujuvan asioinnin myös remontin aikana, toteaa projektista vastaava Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen.

Laajemmat valikoimat, asioinnin helppous ja energiatehokkuus

Myymälälaajennus mahdollistaa päivittäistavaravalikoiman laajenemisen yli 2000 tuotteella, etenkin tuoretuotteet saavat lisätilaa. Palvelutuotteiden määrä kasvavat, kun ruokatori laajenee ja paistopistevalikoima kasvaa entisestään. Kalusteuudistukset tuovat myymälään näyttävyyttä, erityisesti hedelmä- ja vihannesosasto sekä juomaosasto uudistuvat kokonaisvaltaisesti.

− Myymälän laajennus on niin meidän asiakkaillemme kuin henkilökunnallekin paljon odotettu uudistus. Laajennuksen myötä saamme myymälään avaruutta, käytäville lisää tilaa ja ylimääräiset tavarakuormat saadaan pois asiakkaiden tieltä takatiloihin. Uudet kalusteet tuovat myös tilankäytöllisiä uudistuksia ja uudet kylmäkalusteet parantavat huomattavasti energiatehokkuutta myymälässämme, iloitsee Savelan marketpäällikkö Jani Perälä.

S-market Savelan kaikki kylmäkalusteet uusitaan ovellisiksi, energiatehokkaiksi CO²-kalusteiksi, joilla on mahdollista pienentää energiankulutusta 20 % entisestä. Energiatehokkuutta tukee vuonna 2019 kiinteistön katolle asennetut aurinkopaneelit.

− Kassalinjastommekin uudistuu ja saamme myymäläämme lisää suosittuja itsepalvelukassoja. Uutuutena näissä on se, että osalta itsepalvelukassoja voi jatkossa ostaa myös ikärajavalvottuja tuotteita. Tämä lisää huomattavasti sujuvuutta kassoille, Jani Perälä lisää.

S-market Savelan muutostöiden on määrä valmistua alkuvuodesta 2022. Myymälä pidetään avoinna normaalein aukioloajoin eli ympärivuorokauden koko remontin ajan. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 4 miljoonaa euroa.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen, 010 76 73032, mikko.lehtinen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, S-marketpäällikkö Jani Perälä, 010 76 74599, jani.perala@sok.fi