S-ryhmä rahoittamaan hiiliviljelyn tutkimusta tiloilla


4.4.2019

S-ryhmä lähtee mukaan rahoittamaan Baltic Sea Action Groupin käynnistämää hiilipilottia, jossa selvitetään, miten eri toimet vaikuttavat hiilen sitoutumiseen ilmakehästä maatalousmaahan. Tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta.

Carbon Action -hankkeessa on mukana jo 108 suomalaistilaa, joilla tehdään tutkimusta ja kokeillaan käytännön toimenpiteitä. S-ryhmän rahoituksen turvin päästään tiloilla ottamaan näytteitä normaalia muokkauskerrosta syvemmältä. Näin tutkimukselle saadaan tietoa maakerroksista, joissa hiilen varastoa pyritään lisäämään.

S-ryhmän päätös lähteä mukaan pilottiin on SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankisen mukaan osa Iso juttu -ilmastokampanjan toteuttamista.

– Olemme jo aiemmin luvanneet pienentää omia ilmastopäästöjämme 60 prosenttia vuosien 2015 ja 2030 välillä. Lisäksi olemme haastaneet tavarantoimittajamme miljoonan tonnin vähennystalkoisiin samalla aikavälillä.

S-ryhmä kertoi tammikuussa aloittavansa maataloustuottajien tulevaisuusvalmennukset yhdessä maatalouden neuvontajärjestö ProAgrian kanssa. Valmennuksissa viljelijät saavat trenditietoa kuluttajien käyttäytymisestä, mutta lisäksi heitä rohkaistaan ilmastoyrittäjiksi, jolloin tilat voisivat saada hiilensidonnasta uutta tulovirtaa.

– Tämä vaatii kuitenkin ensin sitä, että kykenemme luotettavasti todentamaan eri viljely -ja maanmuokkaustapojen vaikutuksen hiilen sitoutumiseen maaperään. Lisäksi on luotava jonkinlainen hiilen markkinapaikka, jossa kauppaa hiilensidonnalla ja -varastoinnilla käydään, Rankinen kertoo.

Carbon Action -pilotti toteutetaan yhdessä viljelijöiden, tutkimuslaitosten, yliopistojen ja yritysten kanssa. Sen keskiössä on hiiliviljelyn vaikutusten todentaminen poikkitieteellisen huippututkimuksen avulla.

– Viljelijöiden rooli on tässä keskeinen. Käytännön tekijät tarvitaan mukaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön, jotta tieto hyödyttää viljelytyötä, BSAG:n sisältöjohtaja Laura Höijer korostaa.

– Hiilen varastointi peltomaahan hillitsee ilmastonmuutosta. Paremmin voiva maaperä tuottaa myös parempia satoja, vähentää ravinnepäästöjä Itämereen ja muihin vesistöihin sekä edistää luonnon monimuotoisuutta. Viljelijä hyötyy myös samalla parantuvasta äärisäiden kestävyydestä.

Hankkeessa tiloilla tehdään erilaisia perusmittauksia ja otetaan maanäytteitä. Näytteiden analysoinnilla selvitetään eri menetelmien vaikutusta hiilen varastoitumiseen peltomaassa. Pilotissa selviää myös, mihin on paneuduttava vielä tarkemmin.

–  Syvempien maakerrosten hiilivarastosta ja sen muutoksista on vähän tietoa, vaikka muokkauskerroksen alainen maa voi olla hyvinkin merkittävä kokonaishiilivaraston kannalta. S-ryhmän rahoituksen avulla pystymme tuottamaan hankkeessa arvokasta tietoa tästä aiheesta, Höijer kertoo.

S-ryhmän kanssa tehtävän yhteistyön myötä Carbon Action -projekti pääsee hyödyntämään myös ProAgrian pitkän aikavälin viljelyhistoriasta kertovia aineistoja ja asiantuntijapalveluita.

Baltic Sea Action Groupin tavoitteena on, että Carbon Actionissa kehitettäviä oppeja hyödynnetään jatkossa mahdollisimman laajasti. Tulevaisuuden tavoitteena on saada myyntiin niin sanottuja hiilinegatiivisia tuotteita ja edistää näin hiilensidontaa kaupallisin keinoin. S-ryhmä ja BSAG kartoittavat yhdessä tapoja, joilla S-ryhmä voisi omalta osaltaan edistää tätä tavoitetta.