S-ryhmän myynti yhä edellisvuoden tasolla


16.10.2014

Yleisen taloustilanteen heikosta vireestä huolimatta S-ryhmän vuoden 2014 tammi–syyskuun vähittäismyynti ylsi viime vuoden vastaavan ajan tasolle. Muun muassa SOK:n autokaupan loppumisen takia myynti laski 0,9 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mutta vertailukelpoinen myynti väheni vain 0,1 prosenttia. Kaikkiaan tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti oli 8 336 miljoonaa euroa.

– Olemme pärjänneet varsin hyvin haastavassa taloustilanteessa ja kiristyneessä hintakilpailussa. Toimintamme on selvästi tehostunut ja sen myötä on myös kilpailukykymme parantanut, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä painottaa.

Marketkaupan myynti kasvoi hieman edellisvuodesta. Reilu 5,8 miljardin myynti tarkoitti 1,2 prosentin kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Marketkaupan myynteihin lasketaan mukaan S-ryhmän päivittäis- ja käyttötavaraa myyvät ketjut, lukuun ottamatta Sokosta, Emotionia ja muita erikoisliikekaupan myymälöitä. Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan myynnissä oli pieni, noin kolmen prosentin lasku verrattuna viime vuoteen. Yhteensä sen myynti oli reilu 222 miljoonaa euroa.

Toimialoittain tarkasteltuna S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti oli 5 245 miljoonaa euroa eli kasvua oli 1,7 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Käyttötavarakaupan myynti laski 2,8 prosenttia ollen noin 961 miljoonaa.

Muilla liiketoiminta-alueilla myynnit olivat hieman laskevia. ABC-ketjun myynti laski prosentin ja oli lähes 1 370 miljoonaa euroa. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti oli reilut 588 miljoonaa euroa eli laskua viime vuoteen verrattuna oli kaksi prosenttia.

Auto- ja autotarvikekauppaa ja maatalouskauppaa harjoitetaan osassa S-ryhmän osuuskaupoista. SOK luopui omasta autokaupastaan vuoden 2013 aikana, jolloin kuusi Automaa-autotaloa myytiin Veljekset Laakkonen Oy:lle. Osuuskauppojen harjoittamien autokauppojen tammi–syyskuun myynti nousi lähes kolme prosenttia yltäen noin 232 miljoonaan euroon. Kolmen osuuskaupan alueella toimivan maatalouskaupan myynti laski 10,5 prosenttia ja oli noin 114 miljoonaa euroa.