S-ryhmästä ja osuuskaupoista kesätöitä 13 000 nuorelle


20.3.2013

S-ryhmän myymälöissä ja ravintoloissa työskentelee ensi kesänä lähes 7 000 kesätyöntekijää ja noin 6 000 Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijaa. S-ryhmä on yksi eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa.

– Olemme äärettömän iloisia, että nuorille arvokkaita työelämäkokemuksia tarjoava Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu jatkuu palvelualalla. On tärkeää, että pystymme tarjoamaan tulevana kesänä tuhansille nuorille kokemuksia työstä suomalaisia myös tulevaisuudessa työllistävällä palvelualalla, SOK:n henkilöstötoimintojen johtaja Leena Olkkonen toteaa.

Monet nuoret saavat tänäkin kesänä ensimmäiset työkokemuksensa S-ryhmän myymälöissä.

– Kesätyöntekijät ja harjoittelijat ovat meille tärkeitä, sillä heistä kasvaa palvelualan tulevia ammattilaisia. S-ryhmän kaupoissa ja muissa toimipaikoissa nuoret saavat arvokasta työkokemusta ja samalla tuemme nuorten kiinnittymistä työelämään. Mukavasta kesätyökokemuksesta syttyy usein kipinä lähteä opiskelemaan alaa ja kenties jatkaa meillä töissä, kertoo Leena Olkkonen.

Monelle kesätyöntekijälle S-ryhmä on tuttu talven työssäoppimisjaksolta, TET työelämään tutustumisjaksolta tai opintojen ohella tehdyistä osa-aikatöistä. Kaikista S-ryhmässä työskentelevistä yli neljännes on alle 25-vuotiaita. Kesätyöt eivät vähennä S-ryhmän vakituisten ja osa-aikaisten työntekijöiden työtunteja. Heille lisätyötunteja tarjotaan tasapuolisesti useissa S-ryhmän yrityksissä käytössä olevan työhönkutsujärjestelmän kautta.

Osuuskaupat merkittäviä alueellisia kesätyöllistäjiä

Monet osuuskaupat ovat alueillaan merkittäviä kesätyöllistäjiä. Esimerkiksi Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa töitä 300 nuorelle ensi kesänä. Lisäksi 300 yli 14-vuotiasta koululaista ja lukiolaista saa Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikan kahdeksi viikoksi. Osuuskauppa Suur-Savossa kesätyöntekijät otetaan osaksi työyhteisöä ja heidät perehdytetään työhön hyvin.

Savonlinnan ABC-liikennemyymälän liikennemyymäläpäällikkö Juha Salmenpää palkkaa 10 kesätyöntekijää, joista osa on tutustunut työpaikkaan jo talven aikana esimerkiksi ammattikoulujen näyttöjen aikana.

– Ammattikoulujen näyttöjen tekijöistä löytyy loistavia kesätyöntekijöitä. Usein kesätyöntekijät jatkavat talvella osa-aikaisina opiskelujen ohessa, Salmenpää valottaa ABC:n avaamia urapolkuja.

Myös kymmenkunta koululaista ja lukiolaista pääsee tutustumaan työelämään Savonlinnan ABC-liikennemyymälässä.

Muun muassa S-kanavalta löytyy tietoa S-ryhmän kesätyö- sekä Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluohjelman hausta.