S-ryhmästä Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja


16.4.2018

Noin 40 S-ryhmän toimipisteen katolle asennetaan aurinkopaneelit vuoden sisällä. Pohjoismaiden suurimman katoille asennettavan aurinkosähköjärjestelmähankkeen myötä S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja.

Yhteensä noin 37 000 aurinkopaneelia asennetaan muun muassa Prismojen, S-marketien ja ABC-asemien katoille ympäri Suomen. Paneelit tuottavat sähköä toimipisteiden omaan käyttöön.

– Lisäämme entisestään uusiutuvan energian käyttöä lähivuosina. Arviomme mukaan vuonna 2025 jopa 80 prosenttia S-ryhmän kuluttamasta sähköstä on tuotettu meidän omalla uusiutuvalla energialla. Tällä hetkellä uusiutuvan osuus on noin 60 prosenttia käyttämästämme sähköstä, SOK:n CFO Jari Annala kertoo.

Suurin osa S-ryhmän käyttämästä sähköstä tuotetaan tuulivoimalla, mutta myös aurinkosähkössä nähdään potentiaalia.

– Myymälämme kuluttavat sähköä eniten kesällä, jolloin energiaa tarvitaan erityisesti kylmälaitteisiin ja jäähdyttämiseen. Aurinkoisina kesätunteina parhaimmillaan kaikki kiinteistön kuluttama sähkö voi tulla auringosta. Vuositasolla aurinkosähkön osuus on noin 10 prosenttia kiinteistöjen käyttämästä sähköstä, S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen toteaa. 

Ympäristön lisäksi aurinkosähkö säästää myös taloutta. S-ryhmän sähkölasku pienenee vuositasolla jopa puoli miljoonaa euroa.

Aurinkopaneelien toimittajaksi valittiin Fortum, joka vastaa turvallisen, laadukkaan ja kustannustehokkaan hankkeen toteutuksesta.

– Visiomme mukaisen puhtaamman maailman aikaansaaminen ei ole helppoa eikä käy käden käänteessä. Onneksi meidän lisäksi monella muullakin yrityksellä ja yhteisöllä on sama päämäärä, mistä on hyvänä esimerkkinä tämä S-ryhmän hanke aurinkoenergian hyödyntämisestä liikekiinteistöissä, kehitysjohtaja Tatu Kulla Fortumista kertoo.

Valtio tukee noin kahdeksan miljoonan euron hanketta 20 prosentin osuudella.

 

Lisätietoja:

Mikko Halonen, toimitusjohtaja, S-Voima, p. 010 7682064
Jari Annala, CFO, johtaja, SOK, p. 010 76 82040
Juha Ruokonen, Fortum, p 0400 918 322