5.7.2017
Yli 700 keskimaalaista osallistui huhti-kesäkuussa järjestettyyn Keskimaa liikkuu! -ohjelmaan, jonka tavoitteena oli aktivoida henkilöstöä liikkumaan ja huolehtimaan omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Osallistujien käytössä oli HeiaHeia-sovellus, johon kirjattiin liikunta- ja hyvinvointisuoritteita, ja josta löytyi omaa arkea piristämään mm. erilaisia treeniohjelmia video-opastuksineen. Kahdeksan kampanjaviikon aikana liikuttiin lähes 24 000 tuntia – 3 tuntia 42 minuuttia per osallistuja joka viikko! Keskimaalaiset kannustivat toisiaan todella innokkaasti: kampanjan aikana jaettiin yli 250 000 kannustusta ja kommenttia HeiaHeia-sovelluksessa.
Työryhmien välisen kisan voitti Sale Kivijärven tiimi, joka kerrytti kahdeksan kampanjaviikon aikana 852 liikuntatuntia eli peräti 142 tuntia henkilöä kohti. Salelaisten aktiivisuudesta kertoo myös kampanjan aikana otettujen askeleiden määrä: lähes 1,3 miljoonaa askelta, eli henkilöä kohden joka päivä yli 20 000 askelta! Sale Kivijärvi sai mahtavasta suorituksestaan palkinnoksi 1000 euron potin virkistysrahastoon, asiaan kuuluvan kunniakirjan sekä taukoliikuntavälineitä.
”Huomasin kampanjan aikana, että avioero sohvasta ei ollutkaan maailmanloppu”, nauroi Elisa Kotilainen, joka kerrytti liikuntatunteja kiitettävää tahtia sekä hyötyliikunnan että kuntoliikunnan keinoin. Oma poika toimi äitinsä reippaana kirittäjänä, komentaen pyörälenkille ja muutenkin ulkoilemaan. ”Välillä väsytti kovasti, mutta kampanja patisti lähtemään lenkille, jos ei vielä päivän aikana ollut liikuntasuoritteita tullut”, totesi Hilkka Muhonen, joka kiinnitti kampanjan aikana huomiota myös muihin hyvinvointivalintoihin, riittävään uneen, ruokailurytmiin ja veden juontiin. Kivijärven Salen myymäläpäällikkö Mira Pekkarinen kiitti tiimiään aktiivisuudesta ja innostumisesta: ”Porukalla tätä tehtiin ja viestit sinkoilivat, kun jännitimme, miten kisassa käy. Voitontahto oli meillä kova, ja hienosti tässä kävi!”
Onnittelut Sale Kivijärvelle ja kaikille muillekin kampanjassa aktiivisesti mukana olleille työryhmille!
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset