Sale Toivakka uudistuu – S-ryhmän uusi pienmyymäläkonsepti Toivakkaan


22.9.2020

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa Toivakan Salen syksyn 2020 aikana. Kokonaisvaltaisen tilojen muokkaamisen myötä myymälään saadaan lisää tilaa, mikä mahdollistaa myös valikoimien laajentamisen. Sale Toivakka on yksi ensimmäisistä myymälöistä Suomessa, joka uudistetaan S-ryhmän uuden pienmyymäläkonseptin mukaiseksi Sale-myymäläksi. Remontti valmistuu joulukauppaan.  

Sale Toivakka on toiminut nykyisissä tiloissa vuodesta 2002 alkaen. Myymälässä toteutetaan syksyn aikana kokonaisvaltainen remontti, jossa uudistetaan kaikki kalusteet kylmäkalusteita ja pullonpalautuslaitteistoa myöten. Myös kiinteistön taustatiloja remontoidaan. Myymäläjärjestystä sekä varasto- ja toimistotiloja muokataan toimivammiksi, jonka myötä saadaan kaivattua lisätilaa myymälään ja pystytään laajentamaan valikoimia tärkeimmissä tuoteryhmissä.

− Sale Toivakan myymäläuudistuksen toteutustapaa on pohdittu vuosia ja viimein olemme löytäneet toteuttamiskelpoisen mallin, jossa kiinteistön taustatiloja järjestelemällä saadaan noin 50 neliötä lisää tilaa myymälään, toteaa projektin puuhamies ryhmäpäällikkö Jarkko Elola Osuuskauppa Keskimaalta.

Uudistuksen myötä koko myymälän ilme raikastuu ja päivittyy modernimmaksi, uuden Sale-pienmyymäläkonseptin mukaiseksi. Valikoimia laajennetaan asiakkaiden toiveita ja ostoskäyttäytymistä huomioiden.

− Olemme todella innoissamme, että pääsemme nyt uudistamaan myymäläämme 2020-luvulle, vastaamaan paremmin asiakkaidemme toiveita niin valikoimien kuin ihan myymäläympäristönkin osalta. Pääsemme toteuttamaan myös muita asiakkaiden toivomia parannuksia laajasti, kuten esimerkiksi myymälän yhteyteen rakennettava asiakas wc ja uusi pullonpalautusautomaatti, iloitsee Sale Toivakan myymäläpäällikkö Petri Ahapainen.

− Myymälämme nykyiset kylmä- ja pakastekalusteet ovat jo käyttöikänsä päässä, joten ne vaihdetaan uudistuksen yhteydessä waterloop-tekniikalla toimiviin, ovellisiin kylmäkalusteisiin. Kylmäkalusteiden kokonaisvaltainen uusiminen vähentää merkittävästi myymälän energiankulutusta, Ahapainen lisää.

Myymäläuudistusten lisäksi piha-aluetta järjestellään siten, että asiakaskäyttöön saadaan lisää parkkipaikkoja. Lisäksi pihaan saadaan kauan toivotut pysäköintipaikat peräkärryn tai asuntovaunun kanssa asioiville asiakkaille.

− Toivakkaan tuodaan yhtenä ensimmäisistä myymälöistä Suomessa S-ryhmän uusi pienmyymälöiden konsepti ja miljöö, joten toivakkalaisille on luvassa jotain ainutlaatuista. Myymäläilme muuttuu, mutta hyvät perusasiat säilyvät: pidämme kiinni Toivakan edullisimmasta ostoskorista, hyvästä saatavuudesta ja lämminhenkisestä palvelusta, summaa ryhmäpäällikkö Elola.

Lokakuussa alkavan remontin uudistustyöt pyritään tekemään mahdollisimman pienin häiriöin, joten osa remontin vaiheista toteutetaan yöaikaan. Uudistus on valmis joulukuussa. Myymäläuudistuksen kustannusarvio on noin 800 000 €.

 


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Petri Ahapainen, myymäläpäällikkö, 010 767 5275, petri.ahapainen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, Jarkko Elola, ryhmäpäällikkö, 010 767 3029, jarkko.elola@sok.fi