SOK rekisteröityi Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin


7.5.2014

SOK on rekisteröitynyt EU:n Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin. Virallinen rekisteröityminen on jatkoa huhtikuussa 2013 allekirjoitetulle esisopimukselle periaatteiden noudattamisesta.

Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen periaatteissa on kyse EU:n laajuisesta, elintarvikeketjun osapuolten yhteisestä ja vapaaehtoisuuteen perustuvasta aloitteesta. Aloitteen tavoitteena on edistää hyviä kauppatapoja ja sopimusvapautta sekä säilyttää eurooppalaisen elintarvikeketjun kilpailukyky.

­”Olemme arvioineet toimintaamme kriittisesti ja pyrkineet löytämään mahdollisia kehityspisteitä. Tavoitteemme on ollut varmistua siitä, että toimintamme Suomessa on kaikilta osin linjassa hyvien kauppatapojen kanssa. Olemme myös kouluttaneet henkilöstöämme periaatteista ja niiden merkityksestä kunkin omassa työssä”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto kertoo.

Hyvän kauppatavan periaatteiden mukaan elintarvikeketjun toimijoiden on huomioitava kuluttajan intressit, kunnioitettava sopimusvapautta ja noudatettava liikesuhteessa hyvää käytäntöä. Periaatteiden mukaan esimerkiksi sopimukset on tehtävä kirjallisena, niitä ei saa muuttaa yksipuolisesti ja osapuolten on kannettava kohtuullinen yritysriski.

”Itsesääntely on tehokas tapa vaikuttaa elintarvikeketjun toimivuuteen ja parantaa sen läpinäkyvyyttä. Toivomme, että nämä elintarvikeketjun yhteiset pelisäännöt osaltaan edistävät suomalaisen elintarvikeketjun hyviä kauppatapoja ja parantavat samalla koko alan kilpailukykyisyyttä”, Ojapelto summaa.

Lisätietoja:

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto p. 010 76 80610, sähköposti: jukka.ojapelto@sok.fi