16.6.2017
Tasavallan presidentti on tämänpäiväisessä presidentin esittelyssä myöntänyt vuorineuvoksen nimen ja arvon Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle, kauppatieteen maisteri Taavi Heikkilälle (54).
Pääjohtaja Taavi Heikkilä on työskennellyt S-ryhmän palveluksessa 30 vuoden ajan. Hän hakeutui S-ryhmän kaupalliseen kenttäkoulutukseen vuonna 1987 ja eteni nopeasti eri johtotehtäviin. Vuonna 1994 hänet nimitettiin SOK:n rahoitusjohtajaksi ja vuonna 1997 hän nousi SOK:n käyttötavarahankintayhtiön Intrade Partners Oy:n toimitusjohtajaksi. Vuonna 2000 Heikkilä kutsuttiin SOK:n johtoryhmään kehitysjohtajaksi.
Taavi Heikkilä valittiin vuonna 2004 Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella toimivan Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi. Hän johti Ok Hämeenmaan voimakasta kasvua tuloksellisesti vuoden 2013 loppuun asti. SOK:n pääjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi Taavi Heikkilä nimitettiin vuoden 2013 lopussa. Hän on hoitanut näitä tehtäviä vuoden 2014 alusta lähtien menestyksekkäästi.
Pääjohtaja Taavi Heikkilän vahvaa kaupan alan asiantuntemusta ja osaamista sekä liikkeenjohdollista kyvykkyyttä hyödynnetään laajasti myös S-ryhmän ulkopuolella monen eri järjestön, yhdistyksen ja yrityksen luottamustoimissa. Näistä keskeisimpiä ovat Kaupan liiton hallituksen puheenjohtajuus sekä jäsenyydet Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Keskuskauppakamarin hallituksissa.
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset