7.10.2016
Sokos Hotels ja Haaga-Helia kehittävät yhdessä Sokos Hotellien tulevaisuuden aamiaista. Yhteistyön tuloksena syntyy aamiainen, joka vastaa entistä paremmin asiakkaiden muuttuviin toiveisiin ja tarpeisiin. Haaga-Helian ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat kehittävät Sokos Hotellien aamiaista osana Service Design -kurssiaan.
Sokos Hotelleissa vierailee monenlaisia aamiaisasiakkaita. ”Työmatkailijoilla, perheillä ja toisaalta bilettäjillä tai pariskunnilla on erilaisia toiveita hotelliaamiaiselle. Myös hotellin ulkopuolelta tulevat brunssivieraat tai aamiaispalaverin pitäjät hakevat omanlaisiaan elämyksiä. Haluamme nähdä pitkälle tulevaisuuteen, mutta olla myös kiinni nykypäivän muuttuvissa tarpeissa. Siksi yhdistämme kehityksessä oppilaitosyhteistyön ja asiakkaiden kokemukset”, Sokos Hotellien konseptipäällikkö Janina Nurmela kertoo.
Työ alkaa kyselyllä, johon haetaan nyt asiakkaita kertomaan toiveitaan unelmien aamiaisesta. Kyselyn tuloksia jatkojalostetaan työpajassa, johon kyselyyn vastanneista kutsutaan noin 10 henkilöä.
Uusia aamiaisvaihtoehtoja testataan noin kuudessa hotellissamme helmi-toukokuussa 2017. Tänä aikana kerääntyneiden kokemuksien pohjalta tehdään päätökset, mitkä mallinnuksista jatkavat tulevaisuudessa Sokos Hotelleissa. ”Haluamme hyödyntää asiakkaitamme mahdollisimman laajasti kehityksen eri vaiheissa, jotta tekemämme kehitystyö todella palvelee asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.” Nurmela kertoo.
Haluatko mukaan kehittämään?
Millainen on unelmiesi aamiainen? Miltä aamiainen maistuu tai tuntuu? Miten unelmiesi aamu lähtee käyntiin, mitä muuta aamuusi kuuluu? Millaista tunnelmaa kaipaat työmatkasi aamiaishetkeen? Miten haluat hemmotella rakkaintasi aamulla? Miten aamiainen lasten kanssa hotellissa olisi rentouttava myös sinulle?
Lisäksi haemme osallistujia Tulevaisuuden aamiainen -työpajaan. Työpajaan kutsumme hakijoista yhteensä 10 osallistujaa. Työpajan rennossa tunnelmassa pääset antamaan palautetta ja vaikuttamaan tulevaisuuden valintoihin. Työpajaan ilmoittaudutaan saman kyselylomakkeen kautta.
Työpaja järjestetään seuraavasti:
Ilmoittautumiset vahvistetaan viikkoa ennen työpajoja sähköpostitse, minkä jälkeen ilmoittautuminen on sitova. Sokos Hotels tarjoaa kaikille osallistujille kiitokseksi työpajaan osallistumisesta hotellilahjakortin.
Lisätietoja Tulevaisuuden aamiaisesta: Janina Nurmela, konseptipäällikkö, Sokos Hotels, janina.nurmela@sok.fi
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset