Talvilomalla seikkailemaan Tallinnaan, Tukholmaan tai vaikka Muumimaailmaan


15.2.2016

Talvilomalla kannattaa harkita laivamatkaa Tallinnaan tai Tukholmaan. Laivoilla on tarjolla toimintaa niin pienille kuin teineille, ja perillä pääsee huvittelemaan esimerkiksi uuteen vesipuistoon. Kotimaassa taas voi reissata katsomaan, mitä talviuniltaan heränneet muumit puuhaavat.

Talvilomareissuun ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen kaikenikäisille perheenjäsenille kiinnostavaa puuhaa. Viking Line ja Eckerö Line vievät Tallinnaan, missä perheitä houkuttelee muun muassa uusi vesipuisto Atlantis H20 Waterpark. Se sijaitsee Viimsi Span yhteydessä, 15 minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Vesipuistossa on iso sisäleikkipaikka lapsille, oma kylpyläosasto aikuisille sekä elokuvateatteri, jossa voi kokea muun muassa 5D-leffaseikkailuja.

Kiinnostavaa koettavaa löytyy myös Tallinnan museoista. Parhaillaan avoinna on useita interaktiivisia näyttelyitä, joiden aiheet vaihtelevat maankuoreen kätkeytyvistä aarteista samuraikulttuuriin ja Etelänapamantereen valloitukseen.

Rentouttavin matka on, kun Tallinnaan jää yöksi. Original Sokos Hotel Virussa lapset pääsevät talvilomaviikolla 20.–28.2. osallistumaan aamupäivisin karaokekilpailuun ja muffinsien koristeluun.

Laivoilla leikitään, pelataan ja kuunnellaan livemusiikkia

Lomatunnelmaan pääsee jo laivamatkalla. Helsingistä Tallinnaan liikennöivälle m/s Finlandialle avataan 20.2.–6.3. lasten leikkimaailma, laivalla näytetään piirroselokuvia ja isommat pääsevät pelailemaan Game Caféhen. Lisäksi lapsia viihdyttää taikuri.

Talviloma-aikaan Tallinna–Helsinki-iltalähdöllä voi nauttia myös livemusiikista. Redrama, Aurora, Aste ja Kasmir nousevat kukin yhtenä torstai- tai perjantai-iltana lavalle m/s Finlandialla.

Viking Linen laivoilla pääsee talvilomaviikoilla tapaamaan Tenavien Ressu-koiraa. Lisäksi luvassa on muun muassa Tenavat-aiheinen disko ja piirustuskilpailuja. Ressun voi nähdä myös koko perheen Tenavat-elokuvassa, jota esitetään lähes kaikilla Viking Linen laivoilla viikonloppuisin.

Myös Vikin Linen laivoilla voi nauttia livemusiikista. Tukholmaan matkaavissa laivoissa keikkailevat muun muassa Anna Abreu, Softengine, Redrama, Tuuli, Ronya, Benjamin, SANNI ja Chisu.

Muumit kutsuvat talviseikkailuun Naantaliin

Mikäli lomalla haluaa pysytellä kotimaassa, perheen pienille löytyy ohjelmaa esimerkiksi Naantalin Muumimaailmasta. Siellä muumit heräävät uniltaan taikatalveen 20.–28.2. Kauempaa tulevat voivat yhdistää muumiseikkailuun yöpymisen Turun Original Sokos Hotel Hamburger Börsissä tarjoushintaan. Turussa palvelee myös Radisson Blu Marina Palace Hotelli.

Mikäli kaipaa kylpylälomaa tai sisäliikuntaa, suunnan voi ottaa vaikkapa Break Sokos Hotel Flamingoon Vantaalle. Siellä talvilomalaisille on tarjolla Megazone, hohtogolfia, uusi Prison Island -seikkailu ja tietysti FlamingoSpa, minne hotellivieraat pääsevät kylpemään maksutta. Muutkin aktiviteetit ovat hotellivieraille edullisempia.

Hangille haikailevien kannattaa huomata, että Sokos Hotelleissa on talviloma-aikaan jopa 30 prosentin alennuksia päivän hinnasta. Pohjoisen ladut ja rinteet ovat siis saavutettavissa edulliseen hintaan. Jos suunnaksi sen sijaan haluaa todellisen suurkaupungin, nopea Allegro-juna vie Pietariin, missä yösija löytyy esimerkiksi Original Sokos Hotel Olympia Gardenista, Solo Sokos Hotel Palace Bridgestä tai Solo Sokos Hotel Vasilievskysta.

Hotelleihin on tehty talviloman ajaksi hyvin varauksia, mutta viime hetken varaajakin löytää vielä majapaikan Sokos Hotellien ja Radisson Blu Hotellien laajasta valikoimasta.

 

Tarkempia vinkkejä ja yöpymisvaihtoehtoja talvilomalle löytyy Sokos Hotellien, Radisson Blu Hotellien, Viking Line ja Eckerö Linen nettisivuilta.