Toimitusjohtaja Kuisma Niemelästä SOK:n pääjohtaja


26.3.2010

SOK:n hallintoneuvosto on tänään nimittänyt SOK:n uudeksi pääjohtajaksi Keskimaa Osk:n toimitusjohtaja Kuisma Niemelän. Hän aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta 2010.

Pääjohtaja Arto Hiltunen jätti tehtävänsä terveydellisistä syistä 31. joulukuuta 2009. Väliaikana pääjohtajan sijaisena on toiminut SOK:n liiketoiminnan johtaja Antti Sippola.

Toimitusjohtaja Kuisma Niemelä on syntynyt vuonna 1958 Rovaniemellä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun Yliopistosta.

Kuisma Niemelä tuli S-ryhmään kaupallisen kenttäkoulutuksen kautta vuonna 1983. Tämän jälkeen hän on toiminut tavaratalopäällikkönä Osuuskauppa Arinassa ja Koillismaan Osuuskaupassa, toimitusjohtajana Arinaan sulautuneessa Pohjois-Suomen Osuuskaupassa, toimialajohtajana Osuuskauppa PeeÄssässä ja ketjunjohtajana Helsingin Osuuskauppa Elannossa.

Keskimaa Osk:n toimitusjohtajana Niemelä aloitti vuonna 1999. SOK:n hallituksen jäsenenä hän on toiminut vuosina 2002–2007.

Keski-Suomen Kauppakamarin puheenjohtajiston jäsen Niemelä on ollut vuodesta 2001 ja puheenjohtajana hän on toiminut vuosina 2005–2010. Lisäksi Niemelä on mukana muun muassa Yritysten Henkivakuutus Oy Tapiolan hallintoneuvostossa ja EK:n Keski-Suomen aluejärjestön johtokunnassa.

– SOK ja S-ryhmä tarvitsevat nyt muutosjohtajuutta ja johtajaa, joka saa koko ryhmän luottamuksen. Useista hyvistä ehdokkaista hallintoneuvosto päätyi yksimielisesti Kuisma Niemelään, jonka edellytykset johtaa ryhmää ovat erinomaiset, SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Otto Mikkonen sanoo.

Keskimaalta lisätietoja antaa hallintoneuvoston puheenjohtaja Simo Kutinlahti, 0500 975 680