21.5.2019
Osuuskauppa Keskimaa on alkuvuoden aikana korvannut kaikki Keskimaan toimipisteiden yhteydessä toimineet Otto-automaatit Nosto-käteisautomaateilla. Kesäkuun alussa Viitasaaren ja Savelan S-marketien yhteyteen asennetaan uudet Nosto-käteisautomaatit. Keskimaa haluaa helpottaa asiakkaiden arkea panostamalla maksamisen palveluihin niin käteisnostamisen kuin mobiilimaksamisen kehittämisen myötä.
S-ryhmä aloitti vuonna 2017 Otto-automaattien vaihtamisen Nosto-käteisautomaatteihin. Kaikki S-ryhmän ja Keskimaan toimipaikoissa olevat Otto-automaatit on vaihdettu Nosto-käteisautomaatteihin alkuvuoden aikana. Nosto-käteisautomaattiyhteistyö mahdollistaa automaattien aiempaa vapaamman sijoittelun.
− Olemme kuunnelleet asiakkaidemme ja toimipisteiden toiveita ja ensimmäisinä kohteina uudet käteisautomaatit sijoitetaan Viitasaaren ja Jyväskylän Savelan S-marketien yhteyteen. Selvittelemme myös mahdollisia uusia Nosto-automaattien sijoituskohteita. Käteisautomaatit vaativat tarkkaan määritellyt taustatilat, mikä tuo omat haasteensa automaattien sijoittelulle. Kehitämme samaan aikaa käteispalvelujen kanssa myös mobiilimaksamisen ratkaisuja esimerkiksi Mobilepayn avulla, kertoo Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen.
Nosto-käteisautomaattien käyttö on asiakkaalle yhtä helppoa, turvallista ja samanhintaista kuin muidenkin automaattien käyttö ja käteistä voi nostaa kaikkien pankkien korteilla. Tarkka hinta riippuu asiakkaan oman pankin palveluhinnastosta. Nosto-käteisautomaateista löytyvät tutut ominaisuudet, kuten käteisnosto ja saldotiedustelu. Muista automaateista poiketen Nosto-käteisautomaatista saa nostettua myös 10 euron seteleitä.
− Viitasaarella on ollut vain yksi käteisautomaatti käytössä, joten uusi Nosto-automaatti on erittäin tervetullut Viitasaarelle. Olemme erityisen iloisia, että pystymme nyt tarjoamaan meidän S-marketin yhteyteen tämän palvelun. Edelleenkin joka kolmas asiakas maksaa käteisellä, joten automaattien sijoittelu marketin yhteyteen lisää asioinnin helppoutta, iloitsee S-market Viitasaaren marketpäällikkö Mika Viitala.
Viitasaaren ja Savelan S-marketeihin uudet käteisautomaatit asennetaan viikolla 24 kesäkuussa ja käyttövalmiudessa automaatit ovat viikolla 25. Nosto-käteisautomaatin vaatimusten mukaisten taustatilojen valmistelutyöt on jo aloitettu Viitasaaren S-marketin kiinteistössä.
20.12.2024 | ABC | Paikallisia uutisia | Uudistukset | Vastuullisuus
17.12.2024 | Henkilöstö | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus
16.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos | Talous