Yksilöllinen ja vihreä ABC Keljonkangas avautuu


19.12.2014

Osuuskauppa Keskimaa ABC Keljonkangas avataan täysin uudistettuna tänään 19.12. kello 10.

Keväällä 2000 ensimmäisen kerran avattu ABC Keljonkangas on uudistunut liki kolme kuukautta kestäneen remontin aikana sisätiloiltaan täysin. Nyt avattava ABC edustaa uudenlaista liikennemyymälöiden sukupolvea. Muutos näkyy niin miljöössä, palvelussa kuin tuotteistuksessakin, toimialajohtaja Heikki Tervanen toteaa.

ABC Keljonkankaalla korostuvat erilaisuus, paikallisuus, raikkaus ja laadukkuus. Tasoa nostetaan kaikilla osa-alueilla.
– Avaamme Keljonkankaalle perjantaina omaleimaisen, cityhenkisen ja hyvin ravintolamaisen ABC:n, jossa viihdytään hyvän ruoan äärellä ja vietetään aikaa. Ketjun luotettavaa perusvalikoimaa täydennämme lukuisilla omilla annoksilla, joiden valmistuksessa hyödynnämme paikallisia raaka-aineita, kuvailee liikennemyymäläpäällikkö Jouko Järvenpää.
ABC Burger ja muu nopean syömisen tarjonta korvaavat aikaisemman Hesburger-konseptin.
– Oman keittiön osaaminen ja tekeminen nousevat entistä selkeämmin esiin. Tarjoamme muun muassa itse kehittämillämme resepteillä valmistettua reilua ja rehtiä ruokaa sekä premium-burgereita ja pizzoja.

Ravintolasalin lisäksi wc-tilat on täysin uudistettu, samoin keittiö ja tiskihuone, jonka ikkunoista avautuu sama järvimaisema kuin ravintolan puoleltakin.

ABC Marketin tilalle avataan Sale-lähikauppa.
– Myymälän laajentunut valikoima vastaa entistä osuvammin lähialueen asukkaiden päivittäisiin kauppatarpeisiin. Salen valtteja ovat hyvien valikoimien ohella pitkät aukioloajat sekä entistä edullisempi ostoskori. Salessa voi tehdä nopeasti ja helposti kaikki päivittäiset ruokaostokset.
– Haluamme kehittää valikoimaa asiakkailta saatavien toiveiden mukaisesti, joten olemme erittäin kiinnostuneita kuulemaan valikoimatoiveita.
Remontin myötä ABC:lle on saatu lisää kokoustiloja.
– Tilat ja kokoustekniikka on uudistettu. Meiltä löytyy nyt kaksi hyvin varusteltua kokoustilaa; kymmenelle tai jopa kolmellekymmenelle hengelle.  
Kokonaisuutta täydentää uutena palveluna myös Matkahuollon pakettipalvelu.

ABC Keljonkangas palvelee perjantaista lähtien päivittäin kello 6-24. ABC-polttonestemyynti toimii edelleen tuttuun tapaan ympäri vuorokauden.
– Liikennemyymälän sisäkauppaa koskeva aukioloaikamuutos ei vaikuta henkilöstön määrään. ABC Keljonkangas työllistää edelleen 30 keskimaalaista. Remontin aikana he ovat hakeneet lisäoppia Keskimaan muista toimipaikoista, eikä ketään ole lomautettu.

Keljonkankaan ABC on Keskimaan ensimmäinen toimipaikka, jonka kylmäjärjestelmässä käytetään hiilidioksiditekniikkaa. Sen ansiosta yksikön energiankulutus on huomattavasti saman kokoluokan ABC:tä pienempi.
Keinotekoisesti tuotetun kylmäaineen korvaava hiilidioksidi on luonnollista kylmäainetta, jolla ei ole vaikutuksia ilmakehän otsonikerrokseen. Hiilidioksiditekniikkaan on yhdistetty Salen ovelliset ja kannelliset kylmäkalusteet. Kylmätekniikan tuottama lauhdelämpö hyödynnetään käyttöveden ja kiinteistön lämmittämisessä.
Energian säästäminen on ollut yhtenä lähtökohtana myös uusien keittiölaitteiden hankinnassa. ABC valaistus mittarikenttää myöten on toteutettu led-tekniikalla. 

Lisätietoja:
Toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764
Liikennemyymäläpäällikkö Jouko Järvenpää, 0400 546 526