Yökerho Bran yt-neuvottelut ovat päättyneet – toiminta loppuu alkuvuoden aikana


12.11.2021

Osuuskauppa Keskimaan yhteistoimintaneuvottelut koskien ravintola Bran mahdollista lakkauttamista ovat päättyneet 11.11.2021. Ravintolan vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi Bran ravintolatoiminta on päätetty lopettaa alkuvuoden 2022 aikana.

Osuuskauppa Keskimaa yökerhoravintola Brata koskevat yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yt-neuvottelut koskivat ravintola Bran koko vakituista henkilöstöä, yhteensä kuutta (6) henkilöä. Kaksi viikkoa kestäneiden neuvottelujen päätyttyä Bran toiminta on päätetty lopettaa alkuvuoden 2022 aikana. Kaikille ravintolan työtekijöille tullaan tarjoamaan töitä ensisijaisesti Keskimaan muista ravintoloista.

Yökerhotoiminnan lopettamispäätöksen taustalla on vuokrasopimuksen päättyminen Jyväskylän keskustassa Kauppakatu 35:ssä.
− Yt-neuvottelujen aikana tilanne ei ole muuttunut tilojen osalta, joten joudumme lopettamaan yökerhotoiminnan nykyisissä tiloissa alkuvuoden aikana vuokrasopimuksemme puitteissa. Vielä emme osaa sanoa tarkkaa viimeistä päivää, mutta toiminta tulee loppumaan viimeistään helmikuun loppuun mennessä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan matkailu- ja ravitsemisalan toimialajohtaja Pasi Kunelius.

Keskimaan yökerhot Bra ja Freetime avattiin koronarajoitusten poistumisen jälkeen 3.11.2021. Sitä ennen molemmat yökerhot ovat olleet suljettuina yli puolentoista vuoden ajan. Ravintola Freetimen toiminta jatkuu normaalisti.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Pasi Kunelius, toimialajohtaja, pasi.kunelius@sok.fi, 010 767 3060

Osuuskauppa Keskimaa, Katja Ylitalo, ryhmäpäällikkö, katja.m.ylitalo@sok.fi, 010 767 3068