Mistä vaaleissa on kyse?


Mikä on edustajiston rooli?

Edustajisto toimii äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.

Edustajiston tärkeimpänä tehtävänä on valvoa, että osuuskauppa toimii ja sitä kehitetään asiakasomistajien toiveiden mukaisesti. Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.

Edustajistoa vielä tiiviimmin osuuskaupan päätöksentekoon pääsee osallistumaan hallintoneuvostossa, jonka kokoonpanon päättää edustajisto. Hallintoneuvosto mm. vahvistaa osuuskaupan strategian ja valitsee osuuskaupan hallituksen ja toimitusjohtajan.

Kuka voi asettua ehdokkaaksi?

  • Ehdokkaaksi voi asettua, kun on vaalien alkaessa täyttänyt 18 vuotta.
  • Ehdokkaan osuusmaksu Osuuskauppa Keskimaalle pitää olla kokonaan maksettu 31.12.2020 mennessä.
  • Ehdokkaan pitää asua Osuuskauppa Keskimaan toimialueella.
  • Ehdokas tarvitsee asiamiehikseen vähintään kaksi äänioikeutettua kannattajaa, jotka käytännössä tekevät ehdokasilmoituksen.

Kuka voi äänestää?

  • Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki 31.12.2020 mennessä pääjäseniksi hyväksytyt, osuusmaksun täyteen maksaneet, 15 vuotta täyttäneet Osuuskauppa Keskimaan jäsenet.
  • Äänestää voi vain oman asuinpaikkansa jäsenalueen ehdokasta.
  • Jäsenalueiden ulkopuolella asuva Keskimaan jäsen voi äänestää minä tahansa jäsenalueen ehdokasta.

Tarkemmat ohjeet löydät Osuuskauppa Keskimaan säännöistä, kohdasta Edustajiston vaalijärjestys.

Vaalialueet

Vaalialueet

Osuuskauppa Keskimaa on jaettu vaaleissa kolmeen jäsenalueeseen. Käytännössä se tarkoittaa, että voit asettua ehdolle ja äänestää vain omalla jäsenalueellasi eli alueella, jolla asut. Jos asut
toimialueen ulkopuolella, et voi asettua itse ehdolle, mutta voit äänestää minkä tahansa jäsenalueen ehdokasta.

1. Eteläinen alue (12 jäsentä)

  • Hankasalmi, Joutsa, Jämsä, Kangasniemi, Kuhmoinen, Laukaa, Luhanka, Muurame, Toivakka

2. Jyväskylä (27 jäsentä)

3. Pohjoinen alue (11 jäsentä)

  • Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Multia, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski