Ruokakaupan robokuljetukset alkavat Jyväskylässä – robotit kuljettavat ostoksia S-market Tourulasta ja S-market Savelasta


19.6.2023

Osuuskauppa Keskimaa aloittaa tiistaina 20.6. uudenlaisen ruoan verkkokauppatilausten toimitusmuodon: asiakkaan ostokset vie perille pikatoimituksella kuljetusrobotti, joka suunnittelee tekoälyn avulla itselleen sopivimman reitin lähtöpisteestä toimitusosoitteeseen. S-market Tourulasta ja S-market Savelasta liikkeelle lähtevät robotit kulkevat kevyenliikenteenväyliä pitkin, tunnistavat mahdolliset esteet ja osaavat toimia liikenteessä. Kumppanina robokuljetuksissa on Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja.

Robokuljetuksilla vastataan asiakkaiden toiveeseen saada erityisesti kaupunkialueilla ostokset nopeasti kotiin kuljetettuna. Starship Technologiesin kehittämät itsenäiset kuljetusrobotit ovat toimittaneet miljoonia tilauksia muun muassa Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Tanskassa, Saksassa ja Virossa.

– Haluamme olla etulinjassa tarjoamassa asiakkaillemme uudenlaisia palveluja. Ihmiset suosivat yhä enemmän nopeaa asiointia ja siksi myös pikatoimitusten kysyntä kasvaa koko ajan. Kuljetusrobotit tulevat kilpailemaan Woltin ja Foodoran kaltaisten ruokakuljetusten kanssa, Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen kertoo.

Robotteja tulee käyttöön S-market Tourulaan ja S-market Savelaan. Robokuljetuksen voi tilata näistä myymälöistä S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta tiistaista 20.6. alkaen. S-marketin henkilökunta pakkaa tilatut ostokset ja lastaa ne robotin kyytiin. Kuljetusta voi seurata sovelluksen kautta reaaliaikaisesti ja asiakas saa lisäksi ilmoituksen puhelimeensa tilauksen saavuttua perille. Robotin päällä oleva kansi aukeaa sovelluksen avulla.

– Asiakkaan tehdessä S-kaupat-tilauksen robottien kotimyymälään, sovellus tarjoaa pikakuljetusta, mikäli joku roboteista on vapaana lähtemään liikkeelle. Sovellus ilmoittaa arvion toimitusajankohdasta, huomioiden sekä tuotteiden keräilyajan että kuljettavan reitin. Tavoitteena on, että robotti pääsee myymälästä matkaan parinkymmenen minuutin sisällä tilauksesta. Robotti tietää tilaajan sijainnin GPS-paikannuksen avulla ja tuo tavarat niin lähelle kuin pystyy, esimerkiksi kerrostalon etuovelle tai puistoon viheralueen reunaan, robottikokeilua Keskimaassa luotsaava verkkokaupan kehityspäällikkö Marko Hoffrén toteaa.

Robotti käyttää tekoälyä sopivan kuljetusreitin suunnitteluun ja siitä oppimiseen. Reitti kulkee jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä pitkin ja robotti tunnistaa mahdolliset esteet sekä ihmiset ja ajoneuvot ja osaa toimia liikenteessä. Robotit ajavat 99 prosenttia ajasta itsenäisesti, mutta ihmiset tarkkailevat niiden toimintaa ja voivat ottaa hallinnan itselleen koska tahansa. Sähköllä toimiva päästötön robotti tarkkailee ympäristöään 12 kameran avulla ja se kulkee noin kuuden kilometrin tuntivauhtia. Robottien toimintasäde on noin kolme kilometriä, ja näiden kahden myymälän kautta tavoitetaan huomattava osa Jyväskylän asukkaista.

– Robotti menee siitä, mistä ihminen pääsee jalan kulkemaan ja pystyy ylittämään jopa 20 cm korkean reunakiveyksen. Robotti osaa liikennesäännöt ja myös liikennevalojen kanssa toimimisen. Ei kannata siis säikähtää, jos robotti odottelee vieressäsi suojatien luona. Se pääsee siitä kyllä sujuvasti eteenpäin, valottaa Marko robottien liikkumista.

– Olemme innoissamme yhteistyöstä S-ryhmän kanssa ja tuomme Jyväskylään nopeat ja vastuulliset robottitoimitukset. Pienet robotit otetaan täällä varmasti yhtä lämpimästi vastaan kuin Helsingissä. Robotit tekevät ihmisten elämästä hieman helpompaa ja samalla ne vähentävät positiivisesti liikenneruuhkia ja hiilidioksidipäästöjä tarjoten nopean vaihtoehdon sille, että hyppäämme autoon noutamaan ruokaostokset, sanoo Starshipin liiketoiminnan kehittämispäällikkö Sandra Sooläte.

Faktoja kuljetusroboteista
  • Kuljetuksen hinta alkaen 4,90 €.
  • Robottien toimitusalue on noin kolmen kilometrin säde S-market-myymälästä.
  • Robokuljetukset ovat paikallispäästöttömiä.
  • Robotti painaa noin 36 kiloa ja voi kuljettaa kerralla 2 ruokakassillista tai 9 kilogramman painosta ostoksia.
  • Sähköllä toimiva päästötön robotti tarkkailee ympäristöään 12 kameran, ultraäänisensoreiden ja tutkien avulla. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa eri esteet. Robotti pysähtyy nopeasti esteen havaittuaan. Tekoälyn avulla se oppii koko ajan lisää ympäristöstään.
  • Maailmalla Starship-robotit ovat tehneet jo yli 4 miljoonaa toimitusta. Robotit tekevät yli 140 000 tienylitystä eri p uolilla maailmaa joka päivä, mikä tarkoittaa kolme ylitystä per sekunti.
  • Lisätietoa robottikuljetuksista: https://keskimaa.fi/kampanjat/robokuljetukset/
Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa, ruoan verkkokaupan kehityspäällikkö Marko Hoffrén, 050 402 3970, marko.hoffren@sok.fi