Avajaiset Amerikan malliin


14.11.2022

Vuonna 1972 Prisman avajaisia vietettiin ”Amerikan malliin”. Keskustasta lähti suuri paraati kera  tanssityttöjen ja torvisoittokunnan. Avajaisten kunniaksi paikalle saapui sadoittain ihmisiä ihmettelemään aivan uudenlaisen kaupan avaamista.

Ilman myyjän apua
”Asuin opiskelijaparakeissa Halmekadun varrella, siis ihan paraatipaikalla.  Silloin niissä asui useita meitä Valmetin tehtaiden ammattikoulua käyviä nuoria. Prismasta tuli meille päivittäinen kauppapaikka. Kun marketti aukesi, se oli aivan uusi kokemus! Tila tuntui suurelta ja avaralta ja kaikki ostokset saattoi valita kärryihin ilman myyjien apua. Hienolta tuntui myös, että sieltä sai vaatteita yms. tarpeellista tavaraa. Prismassa oli myöskin paistopiste, joka oli uutta Jyväskylän kaupoissa. Ihastuin siellä paistettaviin pikku pitsoihin, joita ei ollut myynnissä kuin ravintoloissa ja varsinaisissa pitserioissa. Myös omat vanhempani olivat Osuuskaupan kanta-asiakkaita ja ajoivat Kypärämäestä asti Seppälän Prismaan tekemään viikonlopun ruokaostokset. Varsinainen syy siellä asiointiin oli, että autolla pääsi ihan oven tuntumaan ja sai kärryllä työntää ostokset autolle. Nykyisinhän tämä on ihan normaalia toimintaa, jota ei kukaan edes ihmettele.”

Linja-autolla avajaisiin
”Kyllä tuli käytyä avajaisissa. Oli ilmainen linja-auto kuljetus Väinönkadulta. Oli siinä ihmettelemistä.  Kyllä oli viisas ratkaisu rakentaa tavaratalo Seppälään. Toiset ovat tulleet perässä. Olen ahkerasti asioinut Prismassa. Vuonna 1979 työpaikkani muutti Prisman naapuriin. Sen jälkeen olen ollut jokaviikkoinen asiakas. Työntekijät ovat tuttuja.  Heidän kanssaan on ollut mahtavaa asioida.”

Iso mies ja kauppa
”Oli avajaisvuosi 1972, olin tuolloin seitsemänvuotias. En muista tarkasti oliko peräti avajaiset vai vain viikonloppurieha kyseessä. Esiintyjävieraana oli näyttelijä Leo Lastumäki. Se on jäänyt niin mieleen elävästi, kuinka iso mies hän olikaan. Näytti aivan jättiläiseltä, pienen tytön silmin, niin kuin koko kauppakin.”

Punainen pyörä kurvaa Prismaan
”Minulle on kerrottu, että kun muutimme juuri valmistuneeseen Kangaslammen lähiöön ja olin saanut pyörän 5 v syntymäpäivälahjaksi, olin ottanut pyöräni ja lähtenyt katsomaan ihailemaani laulajaa Esa Pakarista Prisman avajaisiin. Tietenkin minua oli etsitty pihasta ja kun pyörää ei näkynyt olivat jo naapuritkin rientäneet etsimään. Kun tulin kotiin, vanhempani tietysti toruivat huolesta järkyttyneenä. He olivat monet vuodet kauhuissaan, että mitähän tuosta tytöstä vielä tulee, kun jo viisivuotiaana karkaa katsomaan lempi laulajaansa. No, taisi olla niitä harvoja tapahtumia musiikin puolesta, missä olen käynyt, mutta muistan tykänneeni silloin ja vieläkin Esa Pakarisesta. Olin ilmeisesti sen suhteen uniikki, kukaan ikäisistäni eikä läheisistäni jakanut tätä musiikkimakua. Mutta on tälle tempaukselle itketty ja naurettu ja itketty vedet silmissä, riippuen miten luovasti tilannetta esitetään. Mutta nyt tätä kirjoittaessa ajattelen, että Pakarinen rillutteli lauluillaan silloin sydämeeni ja on siellä edelleen. Aitoa iskelmää! En löytänyt tästä pyörästäni kuvia, mutta tarina kertoo, että punainen pyörä, värikäs Polttolinja sekä punaiset hollannikkaat kurvasivat Prisman avajaisiin Esa Pakarisen esiintymiseen.”

Prisman pitkät käytävät
”Kävimme perheen kanssa viikoittain ostoksilla Jyväskylässä. Miltei joka kerta ajoimme myös rakenteilla olevan Prisman ohi, sillä siitä tulisi suurin ostospaikka Keski-Suomessa. Kun se sitten valmistui, kävimme ensimmäisellä avausviikolla siellä asioimassa. Tavarat pakattiin hienoon muovipussiin, jossa luki Prisma. Oli hienoa kävellä pitkiä käytäviä pitkin.”

Punaiset muovikassit takaisin
”Olin silloin 10 vanha kun Prisma avattiin, tuntui isolta kaupalta kun Jyväskylässä ei niin suurta kauppa ollut. Oli mieletöntä tulla asioimaan vanhempien kanssa, kun kaikkea löytyi samasta kaupasta. Ja ne ihanat punaiset Prisman muovikassit. Olisivat nyt nostalgiaa, jos vielä olisi tallessa. Niitä nyt uudelleen valikoimaan muovikasseiksi 50-vuotiaan kunniaksi.”

Avajaisissa
”Olin 6-vuotias, kun prisma avattiin. Minä kävin äitini kanssa avajaisissa. Väkeä oli sankoin joukoin ja äidilläni oli kova työ pitää minua silmällä, etten olisi hävinnyt ihmisten sekaan. Myymälässä oli arvontoja ja voitimme jonkun lautapelin. Tänäkin päivänä asioin aina Seppälän prismassa, se tuntuu tutuimmalle myymälälle, on osattu tehdä oikealle paikalle silloin aikanaan.”

Limppu maistui koko perheelle
”Muutimme v. 1965 Halmekadulle. Siinä vaiheessa Seppälässä ei ollut montakaan liikettä. Muun muassa Konelan auto, mistä isä haki Mossen ja myöhemmin Eliten, autotarvike on edelleen samalla paikalla ja Tutta-Tuote, jossa olin töissäkin. Prisman rakentaminen keskelle peltoa oli suuri ihmetyksen aihe. Miten sellaiseen paikkaan voi kaupan rakentaa ja miten se tulee pärjäämään. Pihaan tuli pylväs, jonka huipulle tuli Prisman kolmio. Täytin 17 vuotta kun Prisma avattiin, 22.11. Meidän perheessämme syötiin Prisman limppua, joka maistui koko porukalle. Olen siitä asti käynyt poikkeuksetta Prismassa. Tiedän mistä löydän tarvitsemani ja henkilökunta on mitä mahtavinta porukkaa. Osa on ollut vuosia siellä töissä ja tulleet matkan varrella tutuiksi. Kiitos kaikille!”

Pehmokoira avajaisista
”Asuin lähellä Seppälän Prismaa, eli se oli meidän lähikauppamme. Olin 3-vuotias, kun Prisma avattiin ja oltiinhan sitä tietenkin avajaisissa ihmettelemässä valtavaa kauppaa. Minulle ostettiin siltä reissulta pieni pehmokoira ja se on edelleen minulla. Pienenä ajattelin, että olisipa kiva olla joskus Prismassa töissä. Vuosia kului toisenlaisessa kaupassa, mutta ajatus oli aina välillä, että Keskimaalainen voisin vielä joskus olla. Sitten tuli korona ja minusta tuli 49 vuoden jälkeen avajaisista Keskimaalainen, ei Prismaan vaan Vaajalaan, josta oli vuosien saatossa tullut lähikauppani.”

Nahkatakki kuten Kikellä
”Ajoin polkupyörällä Vaajakoskelta Seppälään. Väkeä oli paljon ja Kike Elomaa esiintyi, hän oli sen ajan kuuluisa kehonrakentaja. Nahkatakki oli silloin kovasti muotia ja minullakin oli sellainen.  En muista ostoksiani, oli vaan niin jännää suuren suuressa liikkeessä katsella ja ihmetellä.”