Pekka Prättälä toi automarketit Keski-Suomeen


26.10.2022

Asiakkaiden tarinoissa nousi esiin Osuuskauppa Keskimaan vanha toimitusjohtaja Pekka Prättälä. Prättälä oli perustamassa Suomen ensimmäistä Prismaa. Suuren automarketin rakentaminen keskelle peltoa herätti paljon puhetta, epäilyjäkin.

Epäilys
Mieheni muistaa erään päivän yli 50 vuotta sitten, kun hänen jo edesmennyt setänsä, Keskimaan hallintoneuvoston jäsen kertoi kuulumisia uuden kaupan perustamisesta Jyväskylän Seppälään. Rakennus oli tulossa tyhjään paikkaan, joka oli kaukana kaikesta. Setä istui penkillä päätään pyöritellen ja huokaili: ” Kyllä nyt Pekka Prättälä aijaa Keskimaan semmoseen nahnikkaan, että mitenkä se siitä selevijää.” No, tänä päivänä me tiedämme.

Nimeksi tuli Prisma
Kun Prisma rakennettiin, olin töissä Sokoksen neuvonnassa ja henkilökunnan eri kokouksissa mietittiin sopivaa nimeä uudelle kaupalle. Minäkin taisin jotakin ehdottaa, mutta ei minun ehdotukseni mennyt läpi. En edes muista mitä ehdotin. Sitten joku mainitsi Prisma-nimen ja selvästi näkyi, että ihmiset pitivät siitä. Kului jonkin aikaa ja sitten tuli selväksi, että Prisma-nimi oli paras ehdotus. Ja hienosti on toiminut.

Tuliainen Amerikasta
Tämä muisto liittyy Prismaan jollain tavalla. Isäni oli myymäläautonkuljettajana Keskimaalla 1960-luvulla. Muistan, kuinka hän ihmetteli Pekka Prättälän käyntejä Amerikassa ja mitä varten hän siellä vieraili. Jälkeenpäin ajatellen matkat olivat varmaan opintomatkoja ja Prättälä toi marketti-idean tullessaan. Kun Prismaa rakennettiin, ei varmaan kukaan uskonut, että kukaan kävisi kaukana pellolle rakennetussa kaupassa, mutta toisin kävi ja loppu onkin Keskimaan menestystarina. Itse olin tuohon aikaan Jyväskylässä, Sok:n varastolla töissä. Kun johonkin isoon kauppaan maakunnassa saattoi mennä 5–10 rullakollista tavaraa, niin jo alkuaikoina Prismaan meni lavakaupalla tavaraa. Hinnat Prismassa olivat edullisempia kuin muissa kaupoissa ja se osaltaan selittää Prisman suosiota. Esimerkiksi saimme ostaa tukkuhinnalla kahvia varastolta, mutta sitä käytiin ostamassa Prismasta, koska se oli halvempaa.

Epäilijöitä riitti
Kun Prättälän Pekka aikoinaan lanseerasi ideaa Prismasta, pidettiin sitä melkoisena riskinä. Kuka nyt periferiaan lähtee, epäilijöitä riitti. Ei kuitenkaan kestänyt kauankaan, kun epäilijät joutuivat myöntämään, että idea oli loistava. Prättälä rohkeni pätevänä johtajana lähteä mukaan kokeilemaan matkoilta saamaansa ideaa.

Suuri idea
Aloitin työurani elokuussa 1972 Keskimaan silloisessa ravintola Ukkometsossa. Toimitusjohtaja Pekka Prättälä kävi usein lounaalla ja liiketapaamisissa siellä. Häntä kunnioitettiin ja ihailtiin suuresti. Muutama myös epäili, hänen suurta ideaansa perustaa suuri automarket.  Olimme iloisia, kun saimme henkilökunnan alennuksen Keskimaan myymälöissä. Prättälä oli aina hyvin ystävällinen johtaja. Olen ollut Keskimaan jäsen sieltä asti ja asioin hyvin mielelläni näissä automarketeissa, unohtamatta pienempiä kauppoja.

Iloa ja riemua
Työpaikkani sijaitsi tulevan Prisman lähellä. Myös Soklen leipomo, jolle painoimme ns. tilauslomakkeita itsejäljentävälle ncr paperille. Leipomon johtajana toimi Uittojärvi, jonka kanssa tein yhteistyötä lomakkeiden painattamiseksi kirjapainossamme. Leipomossa työskenteli silloin myös Hartikainen ja Taivalantti. Silloin eräänä aamukahvikäynnilläni kuulin suunnitelmasta, että alueelle suunniteltiin isoa kauppakeskusta. Samalla kertaa minulle kerrottiin, että hankkeesta ei saa kertoa sanaakaan. Kun Prisma oli toiminut alueella jo vuoden ja oli ylittänyt kaikki tavoitteet, olin taas aamukahvilla Soklessa, kahvilla olivat myös Prisman perustamiseen osallistuneet henkilöt. Tulokset sijoitetulle pääomalle olivat tosi hyvät ja kyseiset henkilöt hyppivät ilosta ja riemusta kattoon asti.  Myös muita mukavia muistoja löytyy, muun muassa Prisman avajaisissa perheeni voitti ostoskierroksen, eli kärryllisen tavaraa oman valintamme mukaan.