Uuraisilla vietetään uuden S-market Uuraisten avajaisia torstaina 22.2.2024. Osuuskauppa Keskimaan rakennuttama, myymäläneliöiltään 900 neliön suuruinen S-market korvaa entisen Salen. Kaupan valikoima laajentuu jopa 5000 tuotteella. Uuden liikekiinteistön yhteydessä palvelee myös ABC-automaattiasema.

Osuuskauppa Keskimaa ja Uuraisten kunta allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Uuraisten elinvoimahankkeesta kesällä 2021. Hankkeen myötä Uuraisten keskustaan käynnistettiin kaavoitus uuden liikekiinteistön rakentamiseksi. Kaavamuutos valmistui lokakuussa 2022 ja rakentamisen päätös tehtiin helmikuussa 2023.

− Huolellisen suunnittelun ja päätöksenteon jälkeen asiat ovat tapahtuneet vauhdikkaasti. Keskimaan hallitus teki vuosi sitten helmikuussa päätöksen uuden S-marketin rakentamisesta Uuraisille ja tasan vuosi päätöksen jälkeen pääsemme jo juhlistamaan kaupan avausta. S-market Uurainen on todella odotettu paikallisten asiakkaiden keskuudessa, sillä niin pinta-alaltaan kuin valikoimiltaankin isomman S-marketin myötä paikalliset asiakkaat saavat entistä paremmin tarpeensa oman kylän kaupalta, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Uuraislaisten asiakkaiden toiveet on huomioitu uuden S-marketin valikoimien suunnittelussa ja myös kaupan palveluissa.

− Kaupan valikoimia on laajennettu merkittävästi, jopa 5000 tuotteella verrattuna entiseen Saleen. Jo viime keväänä kysyimme asiakkaiden toiveita uuden S-marketin valikoimiin ja palveluihin liittyen, ja nyt olemme päässeet niitä toteuttamaan. Erityisesti uudessa S-marketissamme olemme panostaneet asiakkaiden toivomiin kala- ja lihavalikoimiin, panimotuotteisiin sekä eläintarvikkeisiin ja -ruokiin, selventää S-market Uuraisten marketpäällikkö Sanna Kujala.

Yksi vahvasti asiakkailta noussut toive oli saada ruoan verkkokaupan palvelut Uuraisille. Toivottuja lisäpalveluita ovat myös paistopiste sekä itsepalvelukassat.

− Vastaamme asiakkaiden toiveisiin tuomalla ruoan verkkokaupan Uuraisille. Tämä mahdollistaa asiakkaillemme ruokaostosten tekemisen helposti verkossa ja niiden noutamisen valmiiksi kerättynä myymälästämme. Lukuisat toiveet verkkokaupasta jopa hieman yllättivät meidät, mutta keräämämme tiedon valossa uuraislaiset ovat käyttäneet aktiivisesti erityisesti Prisma Palokan verkkokauppaa jo ennestään, joten nyt tuomme tutun palvelun entistä lähemmäksi asiakkaitamme, Sanna Kujala lisää.

Uusi S-market työllistää avajaisvaiheessa 13 työntekijää, joista kuusi aloittaa uusina työntekijöinä S-market Uuraisilla.

− Aika näyttää pärjäämmekö tällä porukalla, kun kaupan arki lähti pyörimään. Tiimimme on todella innoissaan, kun pääsemme pian avaamaan kaupan, jonka palveluiden ja toiminnallisuuksien suunnittelussa on huomioitu myös meidän henkilökuntamme toiveet, Kujala kertoo.

S-market Uuraisten rakentamisessa on investoitu erityisesti moderneihin energia- ja ympäristöteknisiin ratkaisuihin. Myymälässä on muun muassa ovellisilla kalusteilla oleva CO²-kylmälaitejärjestelmä tehokkaalla lämmöntalteenotolla. Kiinteistön lämmityksessä hyödynnetään kylmäjärjestelmästä syntyvää lauhdelämpöä sekä maalämpöä. Ympäristöystävällisyyden viimeistelee tulevana kesänä asennettava aurinkosähköjärjestelmä.

Uuden S-marketin parkkialueelle on rakennettu myös uusi ABC-automaattiasema. ABC-automaattiasemalla on valikoimissa uutena polttonestelaatuna moottoripolttoöljy, jota vanhalla asemalla ei ollut. Lisäksi parkkipaikalla on sähköautojen peruslatauspisteet neljälle autolle.

− Rakennusprojektissa työllistettiin runsaasti keskisuomalaisia rakennusalan yrityksiä niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Sujuvalla yhteistyöllä paikallisten yritysten sekä Uuraisten kunnan kanssa projekti toteutettiin alkuperäisessä aikataulussa sekä budjetissa (5,4 M€), toteaa projektista vastannut Osuuskauppa Keskimaa ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

S-market Uuraisten avajaisia vietetään torstaina 22.2.2024 klo 9.00. Avajaispuheet pitävät Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkama sekä Keskimaa toimitusjohtaja Antti Määttä. Avajaisnauhan leikkauksen jälkeen myymälän henkilökunta toivottaa asiakkaat tervetulleiksi.

Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Sanna Kujala, marketpäällikkö, sanna.kujala@sok.fi, 010 767 5326
Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, vesa.kyllonen@sok.fi, 0107673021
Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, ryhmäpäällikkö, jarno.minkkinen@sok.fi, 010 767 3039

KUVA: Tero Takalo-Eskola

Osuuskauppa Keskimaa rakentaa S-market Laukaan yhteyteen uuden autopesupalvelun. Keskimaan autopesuverkoston uusin toimipaikka ABC CarWash Laukaa sijoittuu S-marketin uuden laajennusosan viereen. ABC CarWash Laukaa avataan heinäkuun alussa.

− Olemme erittäin tyytyväisiä, päästessämme avaamaan asiakkaidemme pitkään toivoman autopesupalvelun Laukaaseen. Meillä on loistava sijainti aivan Laukaan keskustassa, uudistuneen S-marketin vieressä. Jatkossa kaupassakäynnin yhteydessä on vaivatonta ja ympäristöystävällistä huolehtia myös autosta, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ABC liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Laukaaseen rakennettavan ABC CarWashin pesulaitteistossa hyödynnetään viimeisintä autonpesuteknologiaa, ja pesuaineet valitaan aina vuodenaikaan sopiviksi.

− Auto kannattaa viedä pesuun vähintään kerran kuussa – mieluummin useamminkin, jotta lika ei pääse pinttymään eikä vaurioittamaan maalipintaa, ohjeistaa autonpesukaupan päällikkö Janne Nybacka Osuuskauppa Keskimaalta.

ABC CarWashin autopesuohjelmat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Talvella pesut on suunniteltu erityisesti poistamaan tiesuolaa ja pikeä maalipinnalta, kun taas kesällä pesu keskittyy muun muassa hyönteisten poistamiseen auton etuosasta.

ABC-mobiilisovellus on kätevin tapa maksaa ja kerätä Bonuksia autonpesussa. Lisäksi ABC-mobiilin kuukausi- ja sarjapesuasiakkaat voivat pestä autonsa haluamassaan Osuuskauppa Keskimaan autonpesupisteessä.

Uudet yhteistyökumppanit Laukaan pesuhallin ja -laitteiden toimittajina

Laukaan autonpesuhalli toteutetaan moduulirakenteisena hallina yhteistyössä HavaModulesin kanssa. Suomessa valmistettu moduulihalli toimitetaan tontille betoniperustuksineen, minkä jälkeen siihen asennetaan Kärcherin malliston uusin autonpesukone.

− Yhteistyö Osuuskauppa Keskimaan ja HavaModulesin välillä on sujunut erittäin hyvin. Laukaan pesuhallin rakennustyöt aloitettiin yrityksen tehtaalla Salossa maaliskuun lopulla. Valmis moduuli kuljetetaan erikoiskuljetuksella Laukaalle kesäkuun toisella viikolla yhden yön aikana, kertoo HavaModulesin toimitusjohtaja Ville Karjalainen.

Kärcher on Osuuskauppa Keskimaalle uusi kumppani autonpesulaitteistoissa.

− Osuuskauppa Keskimaan kanssa alkanut kumppanuus on meille merkittävä strateginen laajentuminen Keski-Suomessa. Kärcher Center Jyväskylä on meille merkittävä kasvukohde, joka pystyy tarjoamaan kattavat myynti- ja huoltopalvelut kaikkiin keskeisiin puhtausalan kohteisiin, taustoittaa Kärcher Oy:n myyntijohtaja Vappu Vanhala.

Laukaan uuteen ABC CarWash -toimipisteeseen valittu Kärcher Klean!Star IQ -autopesukone edustaa viimeisintä pesutekniikkaa. Koneessa on seitsemänosaiset sivuharjat, jotka mukautuvat täydellisesti auton pyöreisiin muotoihin, peränpesu sekä Kärcherin patentoima ”sähköhammasharjamainen” vanteidenpesujärjestelmä. Ensiluokkainen puhdistustulos varmistetaan ekologisilla Kärcher-pesuaineilla.

Osuuskauppa Keskimaan ABC autonpesupalveluihin kuuluu Laukaan avaamisen jälkeen kuusi ABC CarWash 24h-autopesulaa sekä yksi ABC Pesukatu Jyväskylän Prisma Seppälän yhteydessä.

Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Janne Nybacka, autopesukaupan päällikkö, 010 767 3295, janne.nybacka@sok.fi
Kärcher Oy, myyntijohtaja Vappu Vanhala, vappu.vanhala@karcher.fi, 040 834 8154
HavaModules, toimitusjohtaja Ville Karjalainen, ville.karjalainen@hava.fi

***

Kärcher

Kärcher on maailman johtava puhdistusteknologiayritys. Valikoimasta löytyy oikeita ratkaisuja puhdistukseen sekä kuluttajille että yrityksille. Aina pienistä ikkunapesureista kuumavesipesureihin ja automatisoituihin rekanpesukoneisiin. Kun puhutaan puhdistamisesta ovat helppous ja vaivattomuus avainsanoja. Kun työ käy sujuvasti on myös veden, energian ja pesukemikaalien käyttö ekotehokkaampaa. Perheyrityksenä meille on tärkeää se, kuinka asiat tehdään. Kannamme vastuuta ympäristöstä, yhteiskunnasta ja ihmisistä. Yritys on aloittanut tiensä Saksassa jo vuonna 1935 ja perspektiivi ulottuu kvartaalien sijaan pitkälle tulevaisuuteen. Tänä vuonna vietetään Kärcher Oy:n juhlavuotta. Mittariin tulee tasan 40 toimintavuotta Suomessa!
www.karcher.fi

HavaModules

HavaModules aloitti täysin valmiiden pesuhallimoduulien tuotannon vuonna 2021. Toiminta perustuu siirrettävän betoniperustuksen hyödyntämiseen, joka mahdollistaa rakennuksen rakentamisen täysin valmiiksi yrityksen tehtaalla. Myös pesukone on mahdollista asentaa valmiiksi tehtaalla. Käyttöönottovaihe tontilla voi olla nopeimmillaan vain viikon verran.
Kahden vuoden aikana yritys on noussut Suomen johtavaksi valmiiden pesuhallimoduulien valmistajaksi. HavaModules on toimittanut ABC Carwash-pesuhalleja mm. Kotkaan, Kouvolaan, Kuusankoskelle, Lohjalle, Varkauteen ja Iisalmeen.

KUVA: Pasi Seppälä / Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa avaa tällä viikolla sähköautojen suurteholatausasemat ABC Vaajakoskelle sekä Prisma Keljon yhteyteen. Avauksien myötä Keskimaan toimialueen ABC-latausverkosto kasvaa 11 latausasemaan.

Osuuskauppa Keskimaa avaa kaksi uutta ABC-latausasemaa Jyväskylään: ABC Vaajakoskelle ja Prisma Keljon yhteyteen.

− Uudet latausasemat Jyväskylään tulevien valtakunnallisten pääväylien varrella ovat odotettu lisä sähköautojen latausasemien palveluverkostoomme. Myös odotukset asemien latauspisteiden määrästä sekä lataustehoista kasvavat sähköautoilun yleistyessä ja sähköautojen latauskyvyn kasvaessa. Tähän nopeaan kysynnän kasvuun ja sujuvuuden varmistamiseen vastaamme rakentamalla ensisijaisesti suurteholatausasemia. Suurtehoasemiemme dynaamisen kuormanjaon myötä lataustehot pysyvät korkeina myös silloin, kun asemalla on useampia lataajia samaan aikaan, Osuuskauppa Keskimaan ABC liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen taustoittaa.

Prisma Keljon ABC-latausasemalla on suurteholatausmahdollisuus yhtäaikaisesti kuudelle autolle. Viisi CCS-pistoketta ja yksi CHAdeMO-pistoke jakavat dynaamisesti yhteensä 300 kW lataustehoa. Lisäksi asemalla on kaksi 22 kW peruslatauspistettä. ABC Vaajakosken latausasemalla on avaushetkellä yhteensä 250 kW lataustehoa, joka jaetaan dynaamisesti kuudelle autolle (5 x CCS + 1 kpl CHAdeMO). ABC Vaajakosken suurteholatausasema avataan torstaina 11.5.2023.

ABC-latausasema ABC Vaajakoski

ABC-latausasema ABC Vaajakoski. Kuva: Tuomas Mertanen

ABC Keljo

ABC-latausasema Prisma Keljo. Kuva: Kimmo Juuso

− ABC Vaajakosken latausaseman avajaisia vietetään perjantaina 12.5. Avajaisten myötä haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua sähköautoiluun ja lataamiseen yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kumppanimme tuovat tapahtumaan täyssähköautoja koeajoon ja omat asiantuntijamme kertovat sähköautoilusta sekä lataamisesta, Heikki Tervanen kertoo ABC Vaajakosken avajaispäivän tapahtumasta.

Osuuskauppa Keskimaalla on yhteensä 11 ABC-latausasemaa Keski-Suomen alueella, joissa on yhteensä 30 teho- ja suurteholatauspistettä sekä 46 peruslatauspistettä.

− Jatkamme määrätietoisesti investointeja sähköautoilun latauspalveluihin laajentamalla ja tehostamalla olemassa olevia latausasemia sekä rakentamalla uusia ABC-latausasemia, Tervanen toteaa.

Osuuskauppa Keskimaan ABC-latausverkosto:

Keskimaan ABC-latausverkosto

Valtakunnallisesti ABC-latausasemia on tällä hetkellä 230 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1 350 autolle. Vuoden loppuun mennessä auton voi ladata yli 300 ABC-latausasemalla eri puolilla Suomea.

S-ryhmän ABC-latausasemia on Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteydessä. Lähimmän ABC-latausaseman ja ajantasaisen verkoston voi tarkistaa ABC-mobiilista. Lisätietoa: https://www.abcasemat.fi/fi/abc-lataus/sahkoauton-lataus

Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Lauri Salo, palvelupäällikkö, 010 767 3292, lauri.salo@sok.fi

Kuvat: Kimmo Juuso & Tuomas Mertanen, Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa on avannut sähköautojen latausaseman Jyväskylän keskustaan Kauppakeskus Sokkarin yhteyteen. Torstaina 15.12.2022 Sokkarin parkkitaloon, P-Sokokselle, avattu ABC-latausasema on Keskimaan yhdeksäs latausasema Keski-Suomessa.

Kauppakeskus Sokkarin parkkitaloon avatun latausaseman myötä Osuuskauppa Keskimaan sähköautojen latausasemien verkosto laajentuu yhdeksään latausasemaan. P-Sokoksessa sijaitsevassa ABC-latausasemalla on kahdeksan 22 kW peruslatauspistettä. Latauspisteet sijaitsevat parkkitalon kattotasanteella P3-tasolla.

− Olemme tyytyväisiä, että saimme latausaseman avattua joulusesonkiin ja helpottamaan Jyväskylän keskustassa asiointia. ABC-latausasema on odotettu lisä kauppakeskus Sokkarin palveluihin ja keskustassa asiointiin. Keskustassa asioivien asiakkaiden sähköautojen lataustarpeet ovat kasvaneet ja keskustassa asiointiaika on erittäin sopiva sähköauton lataamiseen, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ABC liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Ensi vuoden alkupuolella Keskimaan alueella latausverkosto on laajentumassa kahdella uudella asemalla, joista toinen avataan Keljon Prisman yhteyteen ja toinen ABC Vaajakoskelle. Näihin molempiin kohteisiin on tulossa suurteholatausasemat.

− Jatkamme määrätietoisesti investointeja nopeasti kasvavan sähköautoilun palveluun rakentamalla sekä tehostamalla ABC-latausasemiamme. Sähköautoilijoiden palveluvalmiutemme on kehittynyt nopeasti tämän vuoden aikana. Viime vuoden marraskuussa avasimme meidän ensimmäisen ABC-latausaseman Prisma Palokan yhteyteen ja tämän vuoden aikana olemme saaneet laajennettua verkostoa jopa yhdeksään latausasemaan, Tervanen toteaa.

ABC-latausasemilla ladattava sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. ABC-latauksessa asiointi tapahtuu mobiilimaksamisena ABC-mobiilisovelluksella. ABC-mobiili ladataan puhelimeen ja siihen voi syöttää S-Etukortin lisäksi minkä tahansa Visa- tai Mastercard-maksukortin tai yritysasiakkaiden tarpeisiin soveltuvan S-Business-kortin. ABC-latauksista kertyy asiakasomistajille Bonusta. ABC-latauksen veloitus perustuu asiakkaan lataamiin kilowattitunteihin.

Osuuskauppa Keskimaan ABC-latausverkosto:

ABC-latausverkostoABC Joutsa: suurteholatausasema

ABC Palokka: suurteholatausasema

ABC Viitasaari: suurteholatausasema

Kauppakeskus Sokkari, Jyväskylä: peruslatausasema

Prisma Palokka, Jyväskylä: suurteholatausasema

Prisma Seppälä, Jyväskylä: peruslatausasema

Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä: peruslatausasema

Sokos Hotel Paviljonki, Jyväskylä: peruslatausasema

S-market Jämsä, Jämsä: suurteholatausasema


Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Lauri Salo, palvelupäällikkö, 010 767 3292, lauri.salo@sok.fi

 

ABC-latausverkoston ajantasainen tilanne ja muuta hyödyllistä tietoa on osoitteessa:  ABC-Lataus

ABC Viitasaarella marraskuun alussa alkanut remontti on valmistunut ja avajaisviikkoa vietetään tällä viikolla. ABC Viitasaari päivitettiin kolme viikkoa kestäneen remontin aikana ABC ketjun brändiuudistuksen mukaiseksi, niin sisä- kuin ulkoilmeenkin osalta. Liikennemyymälän asiakastilat ovat saaneet raikkaan ilmeen ja kiinteistön talotekniikka ja kylmälaitteistot on uusittu energiatehokkaimmiksi.

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut ABC Viitasaaren marraskuun alussa alkaneen remontin aikana niin ulkoiselta ilmeeltä kuin sisätilojenkin osalta. 18-vuotiaan liikennemyymälän uudistuksessa erityistä huomiota on kiinnitetty talotekniikan nykyaikaistamiseen ja kiinteistön energiatehokkuuteen.

− Olemme iloisia, että saimme Viitasaaren ABC:n suunnitelmien mukaisesti valmiiksi ennen joulusesongin alkua. Joululiikenne alkaa perinteisesti tästä itsenäisyyspäivän tienoilta. On mukavaa toivottaa sekä paikalliset, että valtakunnalliset asiakkaat tervetulleiksi ABC Viitasaaren uudistettuihin tiloihin, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan ABC-liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

ABC Viitasaarella vietetään avajaisviikkoa

Uudistuneen liikennemyymälän avajaisia juhlitaan tämän viikon ajan. Torstaina lauletaan kauneimpia joululauluja ja tarjotaan glögiä.

− Ensimmäiset asiakaskommentit ovat olleet positiivisia. Uudistuksesta on tykätty. Uuden ilmeen lisäksi myös asiakkaiden asiointia ja ostamista sujuvoittavat ratkaisut, kuten itsepalvelukassat ja diginäytöt, ovat osoittautuneet toimiviksi, ABC Viitasaaren liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti iloitsee.

ABC Viitasaaren uudistus

− Taustatiloissa tehdyt laajennukset sekä keittiöuudistus ovat helpottaneet merkittävästi työskentelyämme. Nyt työtä pystytään tekemään entistä sujuvammin ja taustatilat ovat toimivammat. Työn sujuvuus ja tilojen toimivuus välittyvät asiakkaille hyvänä palveluna viihtyisämpien tilojen lisäksi, Kirsti lisää.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti, 010 767 5903, kirsti.2.partti@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, toimialajohtaja Heikki Tervanen, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi

 

 

 

Vuonna 2005 avattu ABC Viitasaari päivitetään ABC-ketjun brändiuudistuksen mukaiseksi, niin sisä- kuin ulkoilmeen osalta. Liikennemyymälän asiakastiloja raikastetaan sekä kiinteistön talotekniikka ja kylmälaitteistot uusitaan energiatehokkaammiksi.

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa ABC Viitasaaren. 18-vuotias liikennemyymälä uudistuu niin ulkoiselta ilmeeltään kuin sisätilojen osalta, erityistä huomiota kiinnitetään talotekniikan nykyaikaistamiseen ja energiatehokkuuteen.

− Olemme aloittaneet Viitasaaren ABC:n uudistustyöt jo kesällä, jolloin olemme laajentaneet lastaus- ja varastotiloja sekä valmistelleet taustalla talotekniikan uudistustöitä. Pääurakka alkaa marraskuussa, jolloin tehdään sisustus-, keittiö-, talotekniikka- ja brändiuudistukset, taustoittaa ABC-liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen tulevia toimenpiteitä.

− ABC Viitasaari on valtakunnallisesti yksi kauneimmista pysähdyspaikoista ja erittäin suosittu taukopaikka. Meille on tärkeää uudistua, jotta asiakkaiden suosio pysyy myös tulevina vuosina. Haluamme olla mukana myös uusien palvelujen kehittämisessä sekä energiatehostamistyössä. Uutena palveluna tänä vuonna avattu ABC-lataus on nopeasti tehnyt ABC Viitasaaresta yhden ketjun suosituimmista sähköautojen latauspaikoista. Suosion myötä olemme jo avausvuonna lisänneet latauksen tehoa sekä latauspaikkoja, Heikki Tervanen jatkaa.

Huomio valikoimiin, viihtyisyyteen, sujuvaan asiointiin sekä energiatehokkuuteen

Uudistuksen yhteydessä liikennemyymälässä niin ravintolan kuin marketin valikoimia hiotaan vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita.

− Uudistus sisältää useita asiakkaan asiointia ja ostamista sujuvoittavia ratkaisuja, kuten itsepalvelukassat ja diginäytöt. Lisäksi uusimme asiakaspalveluympäristön kuluneita tai käyttöikänsä päässä olevia laitteita sekä kalusteita. Myös toimipaikan ulkomainokset uudistetaan ABC-brändiuudistuksen mukaisiksi, kertoo ABC Viitasaaren liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti asiakkaille näkyvistä muutoksista.

− Henkilökuntamme näkökulmasta viihtyisyys, työturvallisuus sekä työergonomia paranevat. Tilojen ja laitteiden uudistukset sekä taustatilojen käytännöllisyyden kehittäminen parantavat merkittävästi työskentely-ympäristöämme, iloitsee Kirsti.

Uudistuksessa yksi keskeisistä asioista on energiatehokkuuden paraneminen kiinteistössä, kun käyttöikänsä päässä olevat ilmanvaihto- ja kylmälaitteet vaihdetaan nykyaikaisiin, energiatehokkaisiin laitteisiin. 

Remontti sulkee liikennemyymälän sisätilat marraskuun lopulla

ABC Viitasaaren sisätilat suljetaan remontin vuoksi kolmen viikon ajaksi isänpäiväviikonlopun jälkeen. Liikennemyymälän sisätilat ovat suljettuina 14.11.2022 alkaen. ABC:n polttoaine- ja latauspalvelut pysyvät kuitenkin asiakkaiden saatavilla normaalisti koko remontin ajan. Uudistuksen valmistuttua avajaisviikkoa vietetään joulukuun ensimmäisellä viikolla (viikko 49).

Investoinnin kustannusarvio on noin 1 250 000 euroa. Osuuskauppa Keskimaa on toteuttanut edellisen ABC liikennemyymäläuudistuksen vuonna 2021, jolloin uudistettiin ABC Palokka.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti, 010 767 5903, kirsti.2.partti@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764, heikki.tervanen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa on avannut maanantaina 7.11.2022 uuden sähköautojen suurteholatausaseman S-market Jämsän yhteyteen. Loppuvuoden aikana ABC-latauspalvelut laajenevat Jyväskylässä Sokoksen parkkihalliin ja ensi vuoden puolella päästään avaamaan myös ABC Vaajakoskelle ja Keljon Prismalle suurteholatausasemat.

Osuuskauppa Keskimaan  ABC-latausasemien verkosto on laajentumassa lähikuukausina 11 latausasemaan. Uusia latausasemia on rakenteilla ABC Vaajakoskelle, Keljon Prisman yhteyteen sekä Jyväskylän Sokoksen parkkihalliin. Jämsässä maanantaina avattu ABC-latausasema on Keskimaan ensimmäinen S-marketin yhteyteen avattu sähköautojen latausasema.

− Olemme iloisia, että pääsemme avaamaan ABC-suurteholatausaseman Jämsään. Haluamme palvella Keski-Suomen pääväylien hyvillä sijainneilla ja suurteholatauksilla asiakkaidemme jatkuvasti kasvavia lataustarpeita. S-market Jämsän sijainti 9-tien varressa ja lähellä Himoksen tapahtumakeskusta luo hyvän mahdollisuuden palvella liikkuvia asiakkaita sekä ruokakaupan, että latausaseman palveluilla. Erityisesti odotamme Himos-keskuksen päiväkävijöitä, taustoittaa Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Jämsän ABC-latausaseman kokonaislatausteho on lähes 250 kW, josta suurteholataukseen on varattu noin 200 kW. Latausasemalla on kuusi latauspistettä, joista kolme on suurteholatauspisteitä, yksi teholatauspiste ja kaksi peruslatauspisteitä. Latausasemalla voi ladata yhtä aikaa kuutta autoa.

− Jatkamme määrätietoisesti investointeja nopeasti kasvavan sähköautoilun palveluun rakentamalla sekä tehostamalla ABC-latausasemiamme. Sähköautoilijoiden palveluvalmiutemme on kehittynyt nopeasti tämän vuoden aikana. Jämsän jälkeen seuraavana avaamme Sokkari-kauppakeskuksen parkkihallin peruslatausaseman, palvelemaan kaupungilla asioivien tarvetta. ABC Vaajakosken ja Keljon Prisman latausasemat pääsemme avaamaan ensi vuoden alussa, Tervanen jatkaa.

ABC-latausasemilla ladattava sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Latausasemat täydentävät ABC:n uusiutuvien liikenne-energioiden tarjontaa. Bensiiniautoilijoille on jo tarjolla kotimainen ympäristöystävällinen Eko E85-korkeaseosetanoli ja dieselautoilijoille täysin fossiilivapaa Nero Diesel.

ABC-latauksessa asiointi tapahtuu ABC-mobiililla. ABC-mobiiliin voi syöttää S-Etukortin lisäksi minkä tahansa Visa- tai Mastercard-maksukortin tai yritysasiakkaiden tarpeisiin soveltuvan S-Business-kortin. ABC-latauksista kertyy asiakasomistajille Bonusta. ABC-latauksen veloitus perustuu asiakkaan lataamiin kilowattitunteihin.


Osuuskauppa Keskimaan ABC-latausverkosto:

ABC Joutsa: suurteholatausasema

ABC Palokka: suurteholatausasema

ABC Viitasaari: suurteholatausasema

Prisma Palokka, Jyväskylä: suurteholatausasema

Prisma Seppälä, Jyväskylä: peruslatauspiste

Original Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä: peruslatauspiste

Solo Sokos Hotel Paviljonki, Jyväskylä: peruslatauspiste

S-market Jämsä, Jämsä: suurteholatausasema

 


Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi

 

ABC-latausverkoston ajantasainen tilanne ja muuta hyödyllistä tietoa on osoitteessa  Löydä ABC-asema | ABC-asemat (abcasemat.fi) 

 

 

 

S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen sadas asema avattiin Jyväskylään Solo Sokos Hotel Paviljonkiin 13.7.2022. Asema on Osuuskauppa Keskimaan seitsemäs ABC-latausasema. Paviljongin latausasemalla on tarjolla peruslatausta max 22kW teholla yhteensä kymmenellä latauspisteellä.

Avattujen asemien lisäksi Keskimaalla on suunnittelussa ja työn alla suurteholatausasemat ABC Vaajakosken, Keljon Prisman sekä S-market Jämsän toimipisteisiin. Näiden lisäksi koko Suomessa ABC-latausasemia on työn alla eri vaiheissa lähes 100 eli verkoston laajeneminen jatkuu vauhdilla. Uusia ABC-latausasemia avautuu viikoittain.

ABC-latausverkoston tämän hetkisellä sadalla asemalla on yhteensä jo 656 sähköautojen latauspistettä, joilla voi ladata auton joko perus-, teho- tai suurteholatauksella. Verkoston rakentaminen S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen käynnistyi viime vuoden keväänä.

Latausta kattavien palveluiden äärellä.

ABC-latausverkosto rakentuu Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden lisäksi myös ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteyteen. Lähimmän ABC-latausaseman ja ajantasaisen verkoston voi tarkistaa ABC-mobiilista, jonka avulla latauksen voi myös maksaa kätevästi.

Kuva: Lari Lappalainen

Osuuskauppa Keskimaan investoinnit sähköautojen latausasemaverkostoon jatkuvat. Tälle vuodelle tavoitellaan vielä neljän uuden latausaseman avausta. Uusissa avauksissa panostetaan asiakkaiden toivomiin suurteholatauspisteisiin. 

Uusia ABC-suurteholatausasemia avataan seuraavaksi ABC Vaajakosken, Keljon Prisman sekä S-market Jämsän yhteyteen. Näiden asemien suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Lisäksi parhaillaan rakenteilla on asiakkaiden pidempää viipymää palveleva peruslatausasema Sokos Hotel Paviljongin yhteyteen. Aseman avausta tavoitellaan vielä tälle kesälle.

– Kaikki ABC-latausasemamme ovat ensisijaisesti nopean lataamisen mahdollistavia teho- tai suurteholatausasemia. Lisäksi asemien yhteyteen rakennetaan matalamman latausvirran tarvitsijoille peruslatauspisteitä. Haluamme edetä latauspalvelujen rakentamisessa ripeästi, sillä osuuskauppa Keskimaan maantieteellinen sijainti keskellä Suomea keskeisten valtaväylien varrella luo meille odotuksia liikkuvilta asiakkailtamme, toimialajohtaja Heikki Tervanen kertoo.

Osuuskauppa Keskimaan ensimmäinen ABC-latausasema avattiin Prisma Palokkaan marraskuussa 2021. Tällä hetkellä Keskimaan alueella on ABC-latausasemia kuudessa eri palvelupisteessä. Kaikilta asemilta löytyviä peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 24, teholatauspisteitä (teho max. 50 kW) kaksi ja suurteholatauspisteitä (teho max. 150 kW) 10 kappaletta.

Valtakunnallisesti ABC-latausverkosto on laajentunut usean alueosuuskaupan alueelle. Valtakunnallinen kasvu jatkuu voimakkaana vuoden 2022 aikana, sillä S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen avataan arviolta yli 100 uutta latausasemaa. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa noin tuhannen latausaseman verkosto vuoden 2025 alkuun mennessä.

Sähköä uusituvista lähteistä

Osuuskauppa Keskimaan ja S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Tavoite lähestyy, sillä jo tällä hetkellä kaikki S-ryhmässä käytettävä sähkö tulee uusiutuvista lähteistä.

– ABC-latauksen sähkö on sataprosenttisesti uusiutuvista lähteistä, tuulivoimalla tuotettua. Laajentamalla latausverkostoa tarjoamme asiakkaillemme lisää mahdollisuuksia siirtyä kohti ilmastofiksumpaa liikennettä.

ABC-latauksen lisäksi ABC-ketjun tavoitteena on etsiä muitakin kustannustehokkaita ja teknisesti toimivia ratkaisuja vähentämään liikenteen fossiilisia päästöjä nyt ja tulevaisuudessa. Osana tätä kehitystyötä ABC-ketjussa tuotiin myyntiin muun muassa täysin uusiutuva Nero Diesel alkukesästä 2021.  

Asiakkailta kiitosta hinnoittelumallista

ABC-latauksen asiakkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä ABC-latauksen hinnoittelumalliin. Hinnoittelu on käyttäjien toiveiden mukaisesti kilowattituntiperusteinen sekä perus-, teho- että suurteholatauksessa eli asiakas maksaa ladatusta sähköstä.

ABC-latauksen koko asiointi tapahtuu ABC-mobiili-sovelluksen avulla.


Osuuskauppa Keskimaan ABC-latausverkosto huhtikuussa 2022:

ABC Joutsa: suurteholatausasema
ABC Palokka:
suurteholatausasema
ABC Viitasaari:
suurteholatausasema
Prisma Palokka, Jyväskylä:
suurteholatausasema
Prisma Seppälä, Jyväskylä:
peruslatausasema
Original Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä:
peruslatausasema


ABC-latausverkosto valtakunnallisesti:

ABC-latausasemia on tällä hetkellä valtakunnallisesti yhteensä 75 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä yli 500 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 298, teholatauspisteitä* (teho max. 100 kW) 155 ja suurteholatauspisteitä (teho ma. 150 kW) 65 kappaletta.

Lisätietoa ABC-latauksesta ja verkoston ajantasainen tilanne on kerrottu ABC-mobiilissa tai osoitteessa https://www.abcasemat.fi/fi/abc-lataus/sahkoauton-lataus 

 * Teholatauspisteestä käytetään yleisesti myös termiä pikalatauspiste.

Osuuskauppa Keskimaa on avannut perjantaina 18.2.2022 uuden sähköautojen suurteholatausaseman Viitasaaren ABC-liikennemyymälän yhteyteen. Seuraavalla viikolla ABC-latauspalvelut laajenevat Jyväskylässä Original Sokos Hotel Alexandran sekä Seppälän Prisman yhteyksissä.

Osuuskauppa Keskimaa on avannut neljännen suurteholatausasemansa Viitasaaren ABC-liikennemyymälän yhteyteen perjantaina 18.2.2022. Latausaseman kokonaislatausteho on lähes 250 kW, josta suurteholataukseen on varattu noin 200 kW. Latausasemalla on kuusi latauspistettä, joista kolme on suurteholatauspisteitä, yksi teholatauspiste ja kaksi peruslatauspisteitä. Yhtä aikaa latausasemalla voi ladata kuutta autoa.

–  Olemme iloisia ehtiessämme avaamaan pohjoiseen Keski-Suomeen kovasti toivotun suurteholatausaseman juuri ennen eteläsuomalaisten hiihtolomaviikon alkua. Viitasaaren sijainti nelostien varrella, sinisen tien risteyksessä, tarjoaa monesta eri suunnasta tuleville sähköautoilijoille heidän pidemmille matkoilleen kaipaaman nopean suurteholatausmahdollisuuden, Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen toteaa.

Jyväskylässä latausasemat Original Sokos Hotel Alexandran ja Seppälän Prisman yhteyteen

Jyväskylässä ABC-lataus laajenee tiistaina 22.2. Original Sokos Hotel Alexandran yhteyteen ja perjantaina 25.2. Seppälän Prisman yhteyteen. Hotellin latausasemalle tulee kuusi asiakkaiden pidempää viipymää palvelevaa peruslatauspistettä ja Prisma Seppälän yhteyteen neljä asiakkaiden marketasiointia tukevaa peruslatauspistettä. Prismassa latauspisteet sijoittuvat Prisman parkkihalliin.

− Pääväylien varressa haluamme palvella asiakkaidemme pidempien matkojen lataustarpeita suurteholatauksella. Sokos hotellin ja Prisma Seppälän ABC-lataukset on mitoitettu asiakkaidemme pidemmän viipymän ja marketasioinnin mukaisesti, Tervanen täsmentää.

Keski-Suomen sähköautoilijoiden palveluvalmius on kehittynyt nopeasti. Tammikuussa Keskimaa avasi ABC-suurteholatausasemat Joutsan sekä Palokan ABC-liikennemyymälöiden yhteyteen.

100-prosenttisesti uusiutuvaa sähköä

Kaikki ABC-latausasemilla ladattava sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä.
− ABC-lataus täydentää erinomaisesti uusiutuvien liikenne-energioiden tarjontaamme. Bensiiniautoilijoille meillä on jo tarjolla kotimainen ympäristöystävällinen Eko E85-korkeaseosetanoli ja dieselautoilijoille täysin fossiilivapaa Nero Diesel. ABC-latausverkoston rakentaminen on meille asiakkaiden palvelujen kehittämisen ohella osa vihreää siirtymää, muistuttaa Tervanen.

ABC-latauksessa asiointi tapahtuu ABC-mobiililla. ABC-mobiiliin voi syöttää S-Etukortin lisäksi minkä tahansa Visa- tai Mastercard-maksukortin. ABC-latauksista kertyy asiakasomistajille Bonusta. ABC-latauksen veloitus perustuu asiakkaan lataamiin kilowattitunteihin.

Osuuskauppa Keskimaan ABC-latausverkosto:

ABC Joutsa: suurteholatausasema
ABC Palokka:
suurteholatausasema
ABC Viitasaari: suurteholatausasema
Prisma Palokka, Jyväskylä:
suurteholatausasema
Prisma Seppälä, Jyväskylä: peruslatauspiste (25.2.2022 alkaen)
Original Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä: peruslatauspiste (22.2.2022 alkaen)

Kuva: Timo Heikkala

Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi

ABC-latausverkoston ajantasainen tilanne ja muuta hyödyllistä tietoa on osoitteessa  ABC-Lataus | FI | ABC-asemat (abcasemat.fi).