Osuuskauppa Keskimaa etsii kesälle 2023 yli 450 kesätyöntekijää monipuolisiin tehtäviin myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissä eri puolilla Keski-Suomea. Kesätyöhaku on parhaillaan käynnissä, hakuaika päättyy 5.2.2023.

Osuuskauppa Keskimaa tarjoaa 2023 satoja kesätyöpaikkoja Keski-Suomen alueella. Osuuskauppa on alueen suurin yritystyönantaja, joka työllistää noin 2000 henkilöä vuoden ympäri. Kesäsesonkina tarvitsemme osaajia avuksi eri tehtäviin kauppoihin, liikennemyymälöihin, ravintoloihin ja hotelleihin mahdollistamaan kesäasiakkaiden palvelun ja vakituisten työntekijöiden kesälomat.

− Kesätyöntekijät ovat meille tärkeitä työkavereita, ja he pääsevät osaamisensa mukaan vaikkapa liikennemyymälätyöntekijöiksi ABC-asemille, myyjiksi marketeihin eri puolille Keski-Suomea sekä tarjoilijoiksi ja kokeiksi ravintoloihimme Jyväskylässä. Kesätöitä on kaikilla Keski-Suomen paikkakunnilla, joilla meillä on toimipaikkoja. Tarjolla on yli 450 kesätyöpaikkaa sekä työelämässään ensiaskeleita ottaville nuorille että kokeneemmille ammattilaisille, kertoo Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Keskimaa hakee kesätöihin 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä, kuitenkin myös alle 18-vuotiaat alan ammattiin opiskelevat voivat hakea kesätöihin. Kukin kesätyöntekijä perehdytetään tehtäväänsä toimipaikassa. Kesätyöntekijät pääsevät myös S-ryhmän henkilöstöetujen piiriin.

− Tarjoamme mukavan työympäristön, jossa pääsee kehittämään omaa osaamistaan ja saa hyvän kokemuksen palvelualan töistä. Meillä jokainen kesätyöntekijä saa järjestelmällisen perehdytyksen. Lisäksi kesätyöntekijät saavat kaikkien keskimaalaisten tapaan henkilöstöetuna esimerkiksi alennusta ruoasta, käyttötavaroista ja ravintolapalveluista. Kesän jälkeen monelle tarjotaan lisäksi mahdollisuutta jatkaa töitä meillä myös syksyllä, toteaa Thusberg.

Keskimaan kesätöitä voi hakea osoitteessa www.keskimaa.fi/kesatyo 5.2.2023 mennessä. Hakusivustolla on lisätietoa tarjolla olevista töistä, aiempien kesätyöntekijöiden tarinoita ja vinkkejä onnistuneeseen kesätyöhakuun.

− Monilla kesäisin vilkkailla paikkakunnilla kesätyöntekijöiden tarve on yllättävän suuri ja hakijoita on suhteessa vähemmän kuin isommilla paikkakunnilla. Kannattaakin hakulomakkeelle merkata myös kauempana olevia toimipaikkoja, jos ne vaan mitenkään ovat mahdollisia, vinkkaa Thusberg.

Alle 18-vuotiaiden kesäharjoitteluhaku aukeaa myöhemmin keväällä.


Kesätöitä vastuullisesti – Vastuullinen kesäduuni -kampanja

S-ryhmä ja Keskimaa ovat edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Tänä vuonna kampanja täyttää 12 vuotta ja siinä kiinnitetään erityisesti huomiota oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kehittämiseen sekä kesätyöntekijän ammatillisen kehittymisen tukemiseen. S-ryhmä on yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääkumppaneista.
https://kesaduuni.org/


 

Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, kaisamaria.thusberg@sok.fi, 010 767 3015

 

 

Suomen parhaat viestintätyöt vuodesta 2018 lähtien palkinnut Finnish Comms Awards palkitsi 26.10.2022 Osuuskauppa Keskimaan ja Aava & Bangin suunnitteleman Ihmisen kokoista työelämää -yhteistyön parhaana ulkoisena yritys- ja yhteisöviestinnän työnä. Kilpailun monialainen tuomaristo koostuu 35:stä viestinnän ammattilaisesta. Aitoudesta kiitosta saanut työ korostaa sisäisen työntekijäkokemuksen merkitystä työvoimapulan haasteisiin vastaamisessa. 

Osuuskauppa Keskimaalla aloitettiin runsas vuosi sitten uudistamaan tapaa kertoa Keskimaasta työnantajana.

− Meillä oli akuutti tarve saada ihmiset kiinnostumaan Keskimaasta työantajana, kertoa aidosti millaista on olla keskimaalainen ja näin houkutella meillä uusia työkavereita läpi linjan. Tukena ja kumppanina viestinnän toteutuksessa meillä on ollut paikallinen markkinointitoimisto Aava & Bang. Tästä kehitystyöstä saimme nyt näyttävän tunnustuksen, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.

Suomen työmarkkina on murroksessa ja työvoimapula vaikuttaa yhä useammalla toimialalla. Etenkin palvelualoja koskeva työvoimapula haastaa osaltaan myös Osuuskauppa Keskimaata.

– Työvoimapula on ollut työnantajamielikuvan rakentamisessa liikkeelle paneva voima ja työtä työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen ja työntekijäkokemuksen eteen on tehty sisäisesti jo vuosia ennen tätä tunnustusta. Kaikki kiteytyy siihen, millaista on olla Keskimaalla töissä ja tähän lähdimme yhdessä työntekijöidemme kanssa vastaamaan, täydentää Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Yhteistyössä Aava & Bangin asiantuntijoiden kanssa Keskimaalla lähdettiin uudistamaan työnantajabrändiä sekä tapaa, jolla potentiaaliset työntekijät näkevät Keskimaan.

− Keskimaa haluaa olla aktiivisesti kehittämässä tulevaisuuden työelämää. Teknologioilla ei voi korvata aitoa asiakaspalvelua ja työssä saa olla ihminen iloineen ja haasteineen, joten konseptin ydinviestiksi kiteytyi “Emme etsi robotteja – ihmisen kokoista työelämää Keskimaalla”, avaa Aava & Bangin brändi- ja viestintäpalveluiden strategi Hanna-Riikka Ilkka.

Keskimaan henkilökunta lähti kampanjaan mukaan innokkaasti ja visuaalisessa ilmeessä näkyy työntekijöitä eri puolilta Keski-Suomea. Finnish Comms Awardsin tuomaristo nosti yhdeksi palkinnon kriteeriksi sen, että työnantajaprofiilin rakentaminen ei lähde kiiltokuvien liimaamisesta vaan sisäisestä työstä, ja on aidoimmillaan silloin, kun sisäiset vahvuudet heijastuvat myös ulospäin.

Työllä on saatu jo lyhyessä ajassa tuloksia. Uusien kävijöiden määrä rekrysivustolla on kasvanut 997 %, Keskimaa listattiin Duunitorin 25 kiinnostavimman työnantajan joukkoon ja työhakemusten määrä avoimiin paikkoihin on kasvanut.



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma, 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, 010 767 3015, kaisamaria.thusberg@sok.fi

Aava & Bang, brändi- ja viestintäpalveluiden strategi, Hanna-Riikka Ilkka, 040 541 6559, hanna-riikka.ilkka@bang.fi

 

 

 

S-ryhmän valtakunnalliset S-Päällikköpäivät pidettiin Oulussa lauantaina 3.9.2022. Tapahtuma huipentui perinteiseen Ässäpäälliköiden valintaan. Palkittuja oli kaikkiaan 19, joista jopa kaksi palkittua oli Osuuskauppa Keskimaan päällikköä. Ässäpäälliköiksi Keskimaalta valittiin Ravintola Revolutionin ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen sekä ABC Hirvaskankaan liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen. Ässäpäälliköiksi valitaan erityisen ansioituneita päälliköitä S-ryhmän yrityksistä.

Osuuskauppa Keskimaan päälliköistä arvostetun Ässäpäällikön kunnian sai tänä vuonna kaksi päällikköä. Palkitut Keskimaan päälliköt olivat ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen sekä tänä vuonna valtakunnallisesti ainoana liikennemyymäläpäällikkönä palkittu Olli Kinnunen. Molempia palkittuja yhdistää vuosien kokemus, intohimo tehdä töitä ihmisten kanssa ja aktiivinen liiketoiminnan kehittäminen.

Ässäpäällikkö: Olli Kinnunen, liikennemyymäläpäällikkö, ABC Hirvaskangas

Olli Kinnusen aktiivinen ja määrätietoinen halu edetä urallaan on vienyt hänet toimipaikan työntekijästä aina päällikkötehtäviin asti. ABC Hirvaskankaan päällikkönä Olli on uudistanut perinteikkään toimipaikan kulttuurin sekä työtavat, mikä näkyy hyvin kehittyneinä asiakas- ja työtyytyväisyystuloksina. Päällikkötehtävissä Kinnunen on osoittanut johtamis- ja esimieskyvykkyytensä etenemällä yhden ABC-ketjun suurimmista, ja Keskimaan suurimman liikennemyymälän päälliköksi. Hän on erittäin haluttu henkilö niin Keskimaan kuin oman toimialankin työryhmiin sekä kehityshankkeisiin.

− Ollin vahva sitoutuminen ja ahkeruus ovat auttaneet häntä voittamaan pienet ja isotkin vastukset. Omalla positiivisella asenteellaan ja osallistuvalla työotteellaan hän on yhdessä työryhmänsä kanssa vienyt uusia toimintatapoja eteenpäin uudistaen merkittävästi oman yksikkönsä toimintaa. Hän on muuttanut yksikkönsä johtamisvastuut jaetuiksi. Hänen yksikössään vastuunottoon valmennetaan ja kannustetaan, kiittelee Ollin työotetta hänen esihenkilönsä toimialajohtaja Heikki Tervanen.

− Pyrin esihenkilönä olemaan matalalla kynnyksellä lähestyttävä. Oveni on aina auki. En ole pelkästään numeroiden ja raporttien perään, vaan ihmisihminen. Se auttaa onnistumaan ison työryhmän kanssa. Yhteishengen vaaliminen ja yhteen hiilen puhaltaminen on ensiarvoista. Minun tehtäväni on kuulostella henkilöstöä ja olla valmis joustamaan ja keksimään ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin, joita ihmisillä on. Katse pitää suunnata koko ajan eteenpäin, avaa Olli Kinnunen omaa toimintatapaansa kesäisin jopa yli 90 henkilöä työllistävän ABC Hirvaskankaan päällikkönä.

Ässäpäällikkö: Jukka Puhalainen, ravintolapäällikkö, Revolution

Jukka Puhalainen
Jyväskylän keskustassa sijaitsevaa Ravintola Revolutionia luotsaava ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen laittaa itsensä likoon työssään 110-prosenttisesti. Jukka on ollut luomassa ja kehittämässä useita liikeideoita Keskimaalla, ja hänen näkemykseensä liiketoimintamahdollisuuksista luotetaan vahvasti.

− Jukan idearikkaus ja kyky nähdä asiat oivaltavalla, positiivisella, eteenpäin suuntaavalla ja aina ajanhenkeen istuvalla tavalla on poikkeuksellista ja perusta koko Ravintola Revolutionin liikeidealle. Puhalainen johtaa joukkojaan eturintamasta, jokaista työryhmänsä jäsentä arvostaen, välittäen ja myös vaatien. Henkilökunnalla aktiivinen ote myymiseen, myyntiennätysten tekemiseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen ovat jatkuvasti toiminnan keskiössä, summaa Keskimaan matkailu- ja ravitsemistoimialan johtaja Pasi Kunelius Puhalaisen vahvuuksia.

− Tämä tunnustus omasta työstäni tuntui todella hyvältä, vaikkakin se tuli täydellisenä yllätyksenä. Kunnia tästä kuuluu meidän mahtavalle työporukalle. Totta kai myös asiakkaat ovat osasyyllisisä siihen, että joka päivä meen nauraen töihin ja lähden nauraen pois. Ei oo mitään siistimpää nähdä kuin ihmisten hymyjä, naurua ja aitoa iloa, kun saa järjestettyä kunnon bileet ja väki tulee halaillen kiittämään illasta, iloitsee Jukka Ässäpäällikkö-tunnustuksesta.

Puhalainen kiittelee myös hyvää esihenkilötyötä. Hän on saanut vapaat kädet toteuttaa oman visionsa mukaista liikeideaa, ja kehittää toimintaa parhaaksi näkemäänsä suuntaan. Samaan aikaan myös tuki on ollut aina saatavilla niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä.

Ässäpäälliköt palkitaan joka toinen vuosi

Valtakunnalliset S-ryhmän päällikköpäivät järjestetään joka toinen vuosi, tosin koronan vuoksi edelliset S-Päällikköpäivät on järjestetty vuonna 2018. Valtakunnallisesti ansioituneiden Ässäpäälliköiden palkitseminen on tapahtuman huipentuma. Tänä vuonna Oulussa järjestettyihin S-Päällikköpäiviin osallistui yli 1100 S-ryhmän päällikköä.

KUVAT: Petri Blomqvist ja Erkka Lyytikkä

Osuuskauppa Keskimaan tavoitteena on työllistää kesällä 2021 useita satoja kesätyöntekijöitä sekä työelämään ensikertaa tutustuvia kesäharjoittelijoita Keskimaan myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissä eri puolilla Keski-Suomea. Hakuaika kesätöihin on 16.12.2020–7.2.2021. 15–17-vuotiaille nuorille ensikertalaisille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoitteluhaku on avoinna 15.3.2021 asti.

 Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja, ja samalla monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään.
− Etsimme kesäksi joukkoihimme palveluhenkisiä tekijöitä kaikille toimialoillemme Keski-Suomessa. Meillä on työtä sekä kokeneemmille ammattilaisille että työelämässään ensiaskeleita ottaville nuorille. Olemme todella merkittävä nuorten ensityöllistäjä ja ensimmäisen työelämäkokemuksen tarjoaja. Työantajana meillä on iso vastuu nuorten työllistämisessä ja kasvattamisessa työelämään, toteaa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Eniten kesätyöntekijöitä tarvitaan kauppoihin myyjiksi sekä ABC-liikennemyymälöihin asiakaspalveluun ja keittiötyöhön. Näiden lisäksi kesätyöntekijöitä haetaan ravintoloihin, hotelleihin sekä parturi-kampaamoon. Koronatilanteen pitkittyminen voi kuitenkin vaikuttaa erityisesti ravintoloiden, hotellien sekä ABC-liikennemyymälöiden toimintaan ja sitä kautta myös kesätyöntekijöiden tarpeeseen näillä toimialoilla.

Keskimaa hakee kesätyöntekijöiksi 18 vuotta täyttäneitä nuoria, kuitenkin myös alle 18-vuotiaat alan ammattiin opiskelevat voivat hakea kesätöihin. Tänä vuonna kaikki hakijaehdot täyttävät kesätyönhakijat kutsutaan videohaastatteluun.

− Haluamme antaa jokaisella hakuehdot täyttävälle hakijalle haastattelukokemuksen, jossa pääsee itse kertomaan osaamisestaan. Videohaastattelu on vallitsevassa koronatilanteessa turvallisin tapa toteuttaa haastattelut. Monissa valinnoissa osaamisen lisäksi asenne ratkaisee paljon. Meille on tärkeää löytää palvelualalle sopivia, reippaita ja positiivisia ihmisiä, Thusberg täsmentää.

− Kannattaa myös pistää merkille, että meillä on kesätyö- ja kesäharjoittelupaikkoja ympäri Keski-Suomen, eli myös niillä pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla. Monissa kesällä vilkkaissa paikkakunnissa toimipaikkojen kesäapulaisten tarve on yllättävän suuri ja toisaalta hakijamäärät ovat pienempiä suhteessa isojen kaupunkien hakijamääriin. Kannattaa siis olla aktiivinen myös näiden alueiden suhteen, Thusberg vinkkaa.

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelun kautta ensikosketus työelämään

Nuoremmille, 15-17-vuotiaille, suunnattu Keskimaan perinteinen Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelun haku on parhaillaan käynnissä. Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman tavoitteena on helpottaa koululaisten mahdollisuuksia päästä tutustumaan erilaisiin yrityksiin, työtehtäviin ja työelämän pelisääntöihin.

− Tänä vuonna aikomuksemme on työllistää reilu 100 nuorta enemmän kuin normaalikesinä, sillä viime kesän osalta jouduimme perumaan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluohjelman koronapandemian vuoksi. Tavoitteemme on palkata yli 500 työelämään tutustuvaa nuorta kahden viikon mittaiselle harjoittelujaksolle, Thusberg toteaa toiveikkaana.

Tutustu- ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma on usein nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka, jossa nuori saan ensikosketuksen työelämään ja arvokasta kokemusta tulevia kesätöitä varten. Keskimaa tarjoaa kahden viikon kesäharjoittelujaksoja kaupan toimipaikoissa, hotelleissa, ravintoloissa ja liikennemyymälöissä niille 15–17-vuotiaille lukiolaisille ja peruskoululaisille, jotka eivät ole aiemmin olleet Osuuskauppa Keskimaalla töissä.

Keskimaan kesätyö- ja kesäharjoittelupaikkoja on tarjolla jokaisella paikkakunnalla, jolla Keskimaalla on liiketoimintaa eli Hankasalmella, Joutsassa, Jyväskylässä, Jämsässä, Jämsänkoskella, Kangasniemellä, Kannonkoskella, Karstulassa, Keuruulla, Kivijärvellä, Konginkankaalla, Konnevedellä, Kuhmoisissa, Kyyjärvellä, Laukaassa, Multialla, Muuramessa, Petäjävedellä, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Suolahdessa, Toivakassa, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella.


Kesätöitä vastuullisesti

S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. S-ryhmä työllistää kesällä 2021 ympäri Suomen noin 12 000 nuorta myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissään. S-ryhmä ja Keskimaa ovat aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. S-ryhmä on yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääkumppaneista.

Täältä löydät lisätietoa hakemisesta ja kesätöistä Keskimaalla:
https://assaduunissa.fi/kesaharjoittelu/
https://assaduunissa.fi/kesatyo/


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, 040 752 5590, kaisamaria.thusberg@sok.fi

 

 

 

 

Osuuskauppa Keskimaan tavoitteena on työllistää kesällä 2021 useita satoja kesätyöntekijöitä Keskimaan myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissä eri puolilla Keski-Suomea. Hakuaika kesätöihin on 16.12.2020–7.2.2021. Nuoremmille hakijoille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoitteluhaku alkaa myöhemmin ensi vuoden puolella.

Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja, ja samalla monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Eniten kesätyöntekijöitä tarvitaan kauppoihin myyjiksi sekä ABC-liikennemyymälöihin asiakaspalveluun ja keittiötyöhön. Näiden lisäksi kesätyöntekijöitä haetaan ravintoloihin, hotelleihin sekä parturi-kampaamoon. Koronatilanteen pitkittyminen voi kuitenkin vaikuttaa erityisesti ravintoloiden, hotellien sekä ABC-liikennemyymälöiden toimintaan ja sitä kautta myös kesätyöntekijöiden tarpeeseen näillä toimialoilla.

− Etsimme kesäksi joukkoihimme palveluhenkisiä tekijöitä kaikille toimialoillemme Keski-Suomessa. Meillä on työtä sekä kokeneemmille ammattilaisille että työelämässään ensiaskeleita ottaville nuorille. Monesti kesätyöpaikka toimii meillä erinomaisena väylänä myös pidempiin työuriin, meillä on monipuoliset ura- ja koulutusmahdollisuudet. Kesätyöntekijöiksi haetaan 18 vuotta täyttäneitä nuoria, kuitenkin myös alle 18-vuotiaat alan ammattiin opiskelevat voivat hakea kesätöihimme, toteaa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Tänä vuonna kaikki hakijaehdot täyttävät kesätyönhakijat kutsutaan videohaastatteluun.
− Haluamme antaa jokaisella hakuehdot täyttävälle hakijalle haastattelukokemuksen, jossa pääsee itse kertomaan osaamisestaan. Videohaastattelu on vallitsevassa koronatilanteessa turvallisin tapa toteuttaa haastattelut. Monissa valinnoissa osaamisen lisäksi asenne ratkaisee paljon. Meille on tärkeää löytää palvelualalle sopivia, reippaita ja positiivisia ihmisiä, Thusberg täsmentää.

Keskimaan kesätyöpaikkoja on tarjolla jokaisella paikkakunnalla, jolla Keskimaalla on liiketoimintaa eli Hankasalmella, Joutsassa, Jyväskylässä, Jämsässä, Jämsänkoskella, Kangasniemellä, Kannonkoskella, Karstulassa, Keuruulla, Kivijärvellä, Konginkankaalla, Konnevedellä, Kuhmoisissa, Kyyjärvellä, Laukaassa, Multialla, Muuramessa, Petäjävedellä, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Suolahdessa, Toivakassa, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella.

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelun kautta ensikosketus työelämään

Nuoremmille, 15-17 -vuotiaille, suunnattu Keskimaan perinteinen Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelun haku käynnistyy ensi vuoden puolella. Alustavasti hakuaika harjoitteluohjelmaan on 15.1.–15.3.2021.

− Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle meille töihin kesäksi tulevalle nuorelle mahdollisuus oppia työelämätaitoja, sekä hyviä ensimmäisiä kokemuksia työelämästä. Valitettavasti viime kesän osalta jouduimme perumaan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluohjelman koronapandemian vuoksi. Tänä vuonna toivomme pääsevämme tarjoamaan myös näille nuoremmille hakijoille mahdollisuuksia tutustua työelämään, ja suunnittelemme yli 500 nuoren palkkaamista kahden viikon mittaisille harjoittelujaksoille, Thusberg toteaa toiveikkaana.

Kesätöitä vastuullisesti

S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. S-ryhmä ja Keskimaa ovat aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Hankkeen avulla pyritään kehittämään hyvää hakijakokemusta, työn mielekkyyttä, perehdytystä ja ohjaamista, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta työpaikalla, sekä varmistamaan kesätyöntekijöille asianmukainen palkka, kirjallinen työsopimus sekä kirjallinen työtodistus.

Hakuaika Keskimaan kesätöihin on 16.12.2020–7.2.2021. Kesätyömahdollisuuksiin voi tutustua ja kesätöihin voi hakea osoitteessa assaduunissa.fi/kesatyo



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, 040 752 5590, kaisamaria.thusberg@sok.fi