Sale Säynätsalo kokee laajamittaisen kasvojen kohotuksen syksyn aikana, kun myymälä nykyaikaistetaan uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Noin kaksi kuukautta kestävä uudistusprojekti alkaa syyskuun alussa.

Osuuskauppa Keskimaa jatkaa Sale-myymälöiden uudistamista, kun Säynätsalon myymälä muokataan Sale-konseptin mukaiseksi. Uudistuksessa myymälän kalustus ja kylmälaitteistot uusitaan kokonaan nykyisen kylmäasetuksen mukaiseksi, ja samalla myymäläilme raikastuu. Valikoimia päivitetään vastaamaan alueen asiakkaiden tarpeita ja kysyntää entistä paremmin.

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Sale-myymälöitä ahkerasti viimeisen kolmen vuoden aikana omalla toiminta-alueellaan. Keskimaalla on yhteensä 13 Sale-myymälää Keski-Suomessa, joista yli puolet on jo saanut uuden ilmeen. Seuraavan parin vuoden aikana myös loput myymälät uudistetaan.

− Olemme edenneet hyvää vauhtia myymäläuudistuksien osalta Keskimaan alueella. Salen uusittu myymäläkonsepti on raikas ja huomioi nykyaikaisen ostamisen tarpeet. Meidän Salet toimivat lähiöiden ja kylien sydämessä. Sale Säynätsalo on tärkeä osa Jyväskylän kauniin saaristokaupunginosan palveluja. Uudistetusta myymälästä tulee upea, ja se tarjoaa alueen asukkaille raikkaan ja entistä viihtyisämmän asiointikokemuksen jatkossa, toteaa Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho Osuuskauppa Keskimaalta.

Sale Säynätsalon uudistuksessa panostetaan erityisesti kaupan energiatehokkuuteen. Koko kaupan kylmätekniikka uusitaan, ja myymälän LVIS-teknisiä ratkaisuja parannetaan. Aurinkopaneelit ovat jo aiemmin asennettu hyödyntämään uusiutuvaa sähköä. Energian tehokkuuteen liittyvillä investoinneilla vähennetään Osuuskauppa Keskimaan ilmastotavoitteiden mukaisesti kaupan hiilijalanjälkeä.

− Hiilidioksiditekniikalla toimiva keskusyksikkö tuottaa kylmäenergiaa kaupan kylmähuoneisiin sekä kylmäkalusteisiin. Uuden kylmätekniikan ansiosta siirrytään omavaraiseksi lämmityksen osalta, eli kylmälaitteiden lauhdelämpöä käytetään sekä kiinteistön lämmittämiseen että kesäaikana viilennykseen, taustoittaa Outi Terho energiatehokkuuteen liittyviä investointeja.

− Olemme odottaneet kovasti myymälän uudistamista. Sekä Säynätsalon asiakkaille että henkilökunnallemme on erittäin tärkeää, että pystymme tarjoamaan laadukkaita päivittäistavarakaupan palveluita säykkiläisille myös jatkossa. Olemme huomioineet valikoimien päivityksissä asiakkaidemme tarpeita ja toiveita. Suurimmat muutokset näkyvät raikkaassa myymäläilmeessä sekä uudistuneissa kalusteratkaisuissa. Myymälän palveluita tullaan kehittämään muun muassa laajemman paistopisteen avulla. Valikoimia päivitetään vastaamaan juuri säynätsalolaisten asiakkaiden kysyntää ja toiveita. Uusia lisäpalveluja saadaan myös Nosto-automaatin myötä, ja lisäksi saamme toisen pakettitoimituspisteen, kertoo Sale Säynätsalon myymäläpäällikkö Nina Kiiskinen. Myös apteekki jatkaa kiinteistössä vuokralaisena.

Salen uudistusprojektin kustannus on noin 800 000 euroa. Uudistustyöt alkavat syyskuun alussa ja työt kestävät noin kaksi kuukautta. Uudistustyöt pyritään hoitamaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa asiakkaille.

Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Outi Terho, 010 767 3029, outi.terho@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, myymäläpäällikkö Nina Kiiskinen, 010 767 4010, nina.kiiskinen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Multialle uuden kiinteistön Sale-myymälälle. Rakennusprojekti alkaa syksyllä 2023, ja sen on määrä valmistua keväällä 2024. Vanha myymälä palvelee Multialla uuden myymälän avautumiseen asti.

Multialle rakennetaan lähes 600 neliömetrin kokoinen myymälärakennus Salen toiminnalle. Uusi myymälärakennus tulee sijoittumaan nykyisen rakennuksen taakse, tontin takareunaan. Uuteen kiinteistöön tulee noin 340 neliömetriä myymälätilaa, loput tiloista on taustatiloja.

− Vuonna 1970 rakennettu nykyinen Sale-myymälä on tullut kiinteistönä käyttöikänsä päähän. Haluamme osaltamme varmistaa palveluiden jatkuvuuden myös alueilla, jotka väestön vähenemisestä huolimatta ovat vilkkaita kesäpitäjiä. Vuonna 2019 teimme vastaavanlaisen myymäläuudistuksen Kivijärvellä, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen rakentamisen päätöstä.

Rakennustyöt Multialla alkavat elokuun puolivälissä. Koko rakennusprojektin ajan nykyinen Sale palvelee Multialla normaalisti.

Uuden Sale-myymälän julkisivukuva.

Uuden Sale-myymälän julkisivukuva.

− Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme rakentamaan kokonaan uuden myymälän Multialle niin, että liiketoimintaan ei tule katkoa. Uudesta myymälästä tulee hieman entistä liiketilaa suurempi, joten saamme uuteen Saleen laajemman ja asiakastarpeita paremmin vastaavan valikoiman, kertoo projektista vastaava Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Outi Terho.

Uuden Sale Multian rakentamisessa panostetaan erityisesti kiinteistön ja kalustuksen energiatehokkuuteen.

− Uusi myymälä tarjoaa meille mahdollisuuden investoida energiatehokkuuteen esimerkiksi lämmitysjärjestelmän, kylmälaitteiden ja valaistuksen osalta.

− Uskomme, että asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä uuteen myymälään. Työntekijöiden näkökulmasta Salesta tulee varmasti entistä houkuttelevampi työpaikka, Outi Terho jatkaa.

Uuden myymälän valmistuttua aloitetaan vanhan myymäläkiinteistön purkutyöt. Vanhan myymälän tilalle saadaan toimiva pysäköintialue myymälän etupuolelle. Uuden Sale Multian kokonaisinvestointi on noin 2,35 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, vesa.kyllonen@sok.fi, 010 767 3021
Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, ryhmäpäällikkö, outi.terho@sok.fi, 010 767 3029

Sale Konginkankaalla valmistellaan muuttoa uusiin tiloihin. Osuuskauppa Keskimaa teki joulukuussa 2021 osakekaupan Äänekosken Konginkankaalla sijaitsevasta liikekeskuksesta, jonne on syksyn aikana muokattu nykyaikaiset tilat kaupan tarpeisiin. Uuden Sale-myymälän ovet avautuvat asiakkaille torstaina 17.11.2022.

Vuodesta 1944 asti nykyisellä sijainnillaan toiminut Konginkankaan Sale pääsee muuttamaan uusiin tiloihin marraskuussa. Konginkankaan vanhassa Sale-myymälässä alkaa jo vahvasti näkymään lähestyvä muutto uusiin tiloihin. ABC-automaattiasema säilyy entisellä paikallaan Konginkankaalla.

− Uusi liiketila mahdollistaa meille Sale-myymälän palveluiden kehittämisen uudessa sijainnissa Konginkankaan kylällä. Lähes 80 vuotta palvellut Konginkankaan myymälätila on jo hyvin vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen. Olemme todella iloisia, että löysimme kaupalle uuden, käyttötarkoitukseen sopivan liiketilan. Samassa pihapiirissä Salen kanssa on myös muita alueen palvelutarjoajia, kuten apteekkipalvelut, joten asiakkaat saavat myös muut palvelut vaivattomammin arkiostosten yhteydessä, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan Sale ryhmäpäällikkö Outi Terho.

Uudessa Salessa toteutuu uuden Sale-konseptin mukainen myymäläilme, joka on raikas ja nykyaikaisen ostamisen tarpeita huomioiva.

− Uudella kaupalla valikoimia on muokattu vastaamaan entistä paremmin niin paikallisten kuin vapaa-ajan asukkaidenkin tarpeisiin. Esimerkiksi terveystuotteet, kuten vitamiinit ja proteiinipatukat, löytyvät uuden myymälän valikoimista. Kaupan yhteydessä sijaitsee myös esteetön asiakas wc, kertoo Sale Konginkankaan myymäläpäällikkö Marika Heinänen.

Sale Konginkankaan uusissa tiloissa on kiinnitetty erityistä huomiota kaupan energiatehokkuuteen. Energian kierrätykseen liittyvillä investoinneilla vähennetään Osuuskauppa Keskimaan ilmastotavoitteiden mukaisesti kaupan hiilijalanjälkeä.

− Hiilidioksiditekniikalla toimiva keskusyksikkö tuottaa kylmäenergiaa kaupan kylmähuoneisiin sekä kylmäkalusteisiin. Samalla laitteella tuotetaan viileää tarvittaessa myös kaupan myymälä- ja taustatiloihin. Kylmäenergian tuotannossa syntynyttä lauhdelämpöä hyödynnetään Sale-myymälän lämmitykseen, taustoittaa Outi Terho energiatehokkuuteen liittyviä investointeja.

Vanhan myymälän loppuunmyynti alkaa 7.11. ja myymälä sulkeutuu 13.11. mennessä.

− Konginkankaan Salessa valmistaudutaan parhaillaan tulevaan muuttoon uusiin tiloihin ja tämä näkyy jo tuotteiden saatavuuksissa. Vanhan myymälän loppuunmyynti alkaa ensi viikolla ja ensi viikon loppuun mennessä myymälä suljetaan viimeisen kerran. Niin asiakkaat kuin henkilökuntammekin odottavat jo innolla uuden myymälän avausta, joten on aivan erityisen mukava päästä nyt kertomaan tarkka avajaispäivämäärä, myymäläpäällikkö Marika Heinänen iloitsee.

Sale Konginkankaalla uuden myymälän avajaisia juhlistetaan avajaistarjousten merkeissä torstaina 17.11. klo 10 alkaen.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Outi Terho, outi.terho@sok.fi, 010 767 3029

Osuuskauppa Keskimaa, myymäläpäällikkö Marika Heinänen, marika.heinanen@sok.fi, 010 767 5323

Osuuskauppa Keskimaa on päivittänyt Huhtasuon Salen myymäläilmeen uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Myymälän kalustusta on uusittu osittain ja valikoimia on päivitetty vastaamaan entistä paremmin alueen asiakkaiden tarpeita. Uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan viikonlopun ajan. 

Osuuskauppa Keskimaa päivittää Sale-ketjun myymäläilmeitä ja palveluita omalla alueellaan. Keskimaalla on yhteensä 13 Sale-myymälää Keski-Suomen alueella, joista lähes puolessa on jo tehty konseptiuudistus. Marraskuun aikana tullaan uudistamaan vielä Sale Konginkangas, jossa uuden ilmeen mukainen Sale rakentuu myymälän siirtyessä uusiin tiloihin.

− S-ryhmä on päivittänyt pienmyymälöiden konseptin ja olemme nyt hyvässä vauhdissa myymäläuudistuksien osalta Keskimaan alueella. Uusi myymäläkonsepti on raikas ja nykyaikaisen ostamisen tarpeita huomioiva. Meidän Salet toimivat lähiöiden ja kylien sydämenä. Myymälöistä löytyy valikoimaa sujuvampaan arkeen laajoilla aukioloajoilla ja pienmyymälätasolla edullisimpaan hintaan. Sale Huhtasuo on pessyt kasvonsa ja tarjoaa alueen asukkaille raikkaan, entistä viihtyisämmän asiointikokemuksen jatkossa, toteaa Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho Osuuskauppa Keskimaalta.

Huhtasuon Sale on uudistettu paitsi ilmeen osalta, myös ostamisen helppouden näkökulmasta. Kylmäkalusteita lukuun ottamatta koko myymälän kalustus on uusittu remontin yhteydessä. Lisäksi myymälään on saatu nopeaa ostamista varten paremmin palveleva take away –kaluste.

− Uusi myymäläilmeemme tukee arjen sujuvampaa ostamista. Olemme huomioineet valikoimien päivityksissä erityisesti meidän asiakkaidemme tarpeet. Suurimmat muutokset näkyvät uudistuneessa raikkaassa myymäläilmeessä sekä uudistuneissa kalusteratkaisuissa, myös nopeasti mukaan ostettavan, take away -ruoan valikoimiin on panostettu, kertoo Sale Huhtasuon myymäläpäällikkö Erkki Routavuo uudistuneen myymälän muutoksista.

Uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan torstaista 27.10.2022 alkaen avajaistarjousten merkeissä.



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, ryhmäpäällikkö, outi.terho@sok.fi, 010 767 3601

Osuuskauppa Keskimaa, Erkki Routavuo, myymäläpäällikkö, erkki.routavuo@sok.fi , 010 7674060

Osuuskauppa Keskimaa ja Uuraisten kunta allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Uuraisten elinvoimahankkeesta kesällä 2021. Hankkeen myötä Uuraisten keskustaan käynnistettiin kaavoitus uuden liikekiinteistön rakentamiseksi. Keskimaa on aloittanut uuden päivittäistavarakaupan sekä ABC-automaattiaseman suunnittelun kaavoitettavalle tontille.

Osuuskauppa Keskimaa on tehnyt Uuraisten kunnan kanssa sopimuksen uuden päivittäistavarakaupan rakentamisesta Uuraisten keskustaan kaavoitetulle tontille. Yhteistyösopimuksen aikataulun mukaisesti kaavamuutos on laitettu vireille elokuussa 2021 ja kaavamuutoksen odotetaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä.

− Olemme työstäneet suunnitelmia uuden päivittäistavarakaupan rakentamiseksi Uuraisille. Tähtäämme siihen, että suunnitelmat ovat valmiina, kun kaava vahvistetaan. Tämän jälkeen pääsemme pyytämään urakkatarjouksia ja päättämään hankkeen toteuttamisesta ja laajuudesta, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Osuuskauppa Keskimaan nykyinen Sale-liikekiinteistö tarvitsee lisää tilaa ja Keskimaan tahtotila on kehittää palveluita eri puolilla Keski-Suomea paikallisen tarpeen mukaisesti.

− Olemme saaneet paljon kyselyitä ja toiveita kaupan rakentamisen suhteen. Isoin kysymys lienee se, että saadaanko Uuraisille Salen sijaan S-market. Tämä on vielä meillä arvioinnissa, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun rakentamisluvat ovat kunnossa ja rakentamisen kustannukset tiedossa, niin pääsemme vastaamaan myös tähän kysymykseen, avaa Kyllönen tulevaisuuden suunnitelmia.

Rakentamisen aikataulu on vielä avoin. Aikaisintaan rakentaminen päästään aloittamaan keväällä 2023.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 040 837 5509,  vesa.kyllonen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa on päättänyt sulkea Sale Hankasalmen myymälän kiinteistön huonon kunnon ja ilmanvaihdon ongelmien vuoksi. Tilat ovat osa isompaa, vanhaa ja suojeltua kiinteistöä, jonka kunnon ongelmia kaupan puolelle tehdyt korjaukset eivät ole poistaneet. Henkilökunnalle tarjotaan töitä vähintään entisin ehdoin Keskimaan muista toimipaikoista myymälän sulkemisen jälkeen. Sale Hankasalmen myymälä suljetaan helmikuun loppuun mennessä. Polttonestejakelu kiinteistön pihassa jatkuu.

Osuuskauppa Keskimaan Sale Hankasalmea koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet 7.2.2022. Neuvottelujen tuloksena on päätetty sulkea Hankasalmen Asemalla sijaitseva Sale. Päätöksen perusteena ovat pitkään jatkuneet ilmanvaihdon ongelmat, jotka vaikuttavat henkilökunnan ja asiakkaidenkin terveysturvallisuuteen.

Sale Hankasalmi toimii vuokralaisena osassa suojelukohteeksi luokiteltua kiinteistöä. Keskimaa on tehnyt kiinteistössä 2019 lähtien useita korjaustoimenpiteitä kiinteistön ongelmien korjaamiseksi, mutta tilannetta ei ole saatu korjattua.

− Valitettavasti joudumme sulkemaan Sale Hankasalmen. Meille henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveysturvallisuus on ensiarvoista, ja tässä kiinteistössä emme pysty sitä jatkossa takaamaan. Kauppa on osa isompaa, vanhaa ja suojeltua kiinteistöä, jonka laajempaa kunto- ja ilmastointiongelmaa kaupan puolelle tehdyt korjaukset eivät ole poistaneet. Kartoitimme Hankasalmen asemalta kaikki vaihtoehtoiset tilat kaupalle, mutta kylällä ei ole toista kooltaan tai kunnoltaan riittävää tilaa. Ymmärrämme kyläläisten huolen ja otimme vastaan kyläyhdistyksen keräämän adressin kaupan säilyttämisen puolesta, mutta Hankasalmen asemalla ei ole toista tilaa missä kaupan olisi mahdollista jatkaa, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen päätöstä myymälän sulkemiselle.

Sale Hankasalmen myymälä suljetaan helmikuun loppuun mennessä. Pihan ABC polttonestejakeluun sulkemisella ei ole vaikutusta, vaan palvelu jatkuu normaalisti.

− Sale Hankasalmen henkilökunnalle on tarjottu töitä vähintään entisin ehdoin Keskimaan muista kaupan toimipaikoista, avaa Osuuskauppa Keskimaan Sale-yksiköistä vastaava ryhmäpäällikkö Outi Terho.

Jatkossa Hankasalmen aseman lähimmät Keskimaan marketpalvelut sijaitsevat noin 10 kilometrin päässä S-market Hankasalmella ja 18 kilometrin päässä S-market Lievestuoreella.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi

 

Osuuskauppa Keskimaa aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koskien Sale Hankasalmen mahdollista liiketoiminnan lopettamista ja myymälän sulkemista. Neuvottelujen taustalla on kiinteistön heikko kunto ja siihen liittyvät terveysturvallisuussyyt. Neuvottelut koskevat yhteensä kuutta henkilöä, joille tullaan tarjoamaan töitä Keskimaan muista yksiköistä, mikäli Sale Hankasalmen myymälä päädytään sulkemaan.

 Osuuskauppa Keskimaa harkitsee Sale Hankasalmen toiminnan lopettamista myymälätilojen heikon kunnon ja pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Osuuskauppa Keskimaa on antanut 17.1.2022 yhteistoimintaneuvotteluesityksen asiaa koskien.

− Neuvottelujen taustalla on myymälätilojen heikko kunto ja siitä johtuvat sisäilmaongelmat. Kiinteistössä on tehty viimeisten vuosien aikana useita korjaustoimenpiteitä, mutta sisäilmaongelmia ei valitettavasti ole saatu täysin korjattua, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko Sale Hankasalmen vakituista henkilökuntaa, yhteensä kuutta henkilöä. Henkilöstölle tarjotaan töitä ensisijaisesti muista Osuuskauppa Keskimaan yksiköistä, mikäli Sale Hankasalmen myymälä päädytään sulkemaan.

Yhteistoimintaneuvottelut alkavat maanantaina 24.1.2022 ja niiden osalta noudatetaan kahden viikon neuvotteluaikaa.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, Sale-ryhmäpäällikkö, 010 767 3029, outi.terho@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa on tehnyt liikehuoneistoa koskevan osakekaupan Äänekosken Konginkankaalla sijaitsevasta liikekeskuksesta.

Osuuskaupalla on kaikkiaan 14 Sale-myymälän verkosto Keski-Suomessa. Konginkankaan Sale on palvellut asiakkaitaan nykyisessä sijainnissaan jo vuodesta 1944 asti.

− Liikehuoneisto osakekauppa mahdollistaa meille Sale-myymälän palveluiden kehittämisen uudessa sijainnissa Konginkankaan kylällä. Suunnitelmissamme on uudistaa liikehuoneisto Sale-myymäläksi vuoden 2022 aikana, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja vesa.kyllonen@sok.fi, puh. 010 767 3021

Osuuskauppa Keskimaa on päivittänyt Keltinmäen Salen myymäläilmeen uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Myymälän kalustusta on uusittu osittain ja valikoimia on päivitetty vastaamaan entistä paremmin alueen asiakkaiden tarpeita. Myymälän avajaisia juhlitaan viikonlopun ajan. 

Osuuskauppa Keskimaa päivittää Sale-ketjun myymäläilmeitä ja palveluita omalla alueellaan. Ensimmäinen uuden ilmeen mukainen Sale valmistui viime syksynä Toivakkaan. Tämän jälkeen on päivitetty uuden konseptin myymälät Multialla ja Konnevedellä sekä Sale Haapamäellä, jossa tehtiin samalla laajempi remontti. Sale Keltinmäki on nyt viides Keskimaan Sale-myymälä, joka on päivitetty uuden ilmeen mukaiseksi.

− S-ryhmä on päivittänyt pienmyymälöiden konseptin ja olemme päässeet starttaamaan myös Keskimaan alueen konseptiuudistukset Sale-ketjussa. Uusi myymäläkonsepti on raikas ja nykyaikaisen ostamisen tarpeita huomioiva. Meidän Salet ovat asiakkaidensa aitoja naapureita, joista löytyy valikoima sujuvampaan arkeen laajoilla aukioloajoilla ja pienmyymälätasolla edullisimpaan hintaan, toteaa Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho Osuuskauppa Keskimaalta.

Sale Keltinmäkeä on uudistettu paitsi ilmeen osalta, myös ostamisen helppouden näkökulmasta. Kalustuksen osalta leipä, hedelmä- ja vihannes sekä virvoitusjuoma- ja panimojuomakalusteet on uusittu.
− Uusi myymäläilmeemme tukee arjen sujuvampaa ostamista. Olemme huomioineet valikoimien päivityksissä erityisesti meidän asiakkaidemme tarpeet. Suurimmat muutokset näkyvät uudistuneissa hedelmä- ja vihannespuolen esillepanoissa, myös mukaan ostettavan, take away – ruoan valikoimiin on panostettu, kertoo Sale Keltinmäen myymäläpäällikkö Riikka Makkonen uudistuneen myymälän muutoksista.

Uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan torstaina 28.10.2021 avajaistarjousten merkeissä.


Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, ryhmäpäällikkö, outi.terho@sok.fi, 010 767 3601

Osuuskauppa Keskimaa, Riikka Makkonen, myymäläpäällikkö, riikka.makkonen@sok.fi, 010 767 4476

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Haapamäen Salen myymälän kokonaisvaltaisesti syksyn 2021 aikana. Tiloja on muokattu uuden Sale-pienmyymäläkonseptin mukaiseksi. Myymälän kaikki kalusteet on uusittu ja valikoimaa on muokattu vastaamaan entistä paremmin haapamäkeläisten asiakkaiden tarpeisiin. 

Haapamäen Salessa on tehty kokonaisvaltainen uudistus syksyn aikana. Odotettu uudistus valmistuu lokakuun puoliväliin, mutta myymälän avajaisia päästään viettämään jo tänä viikonloppuna.

− Pitkään odotettu uudistus alkaa olla vihdoin pieniä viilauksia lukuun ottamatta valmis ja meillä on nyt ilo tarjota haapamäkeläisille asiakkaillemme entistä parempi ostokokemus. Myymälää on uudistettu asiakkaiden tarpeita kuunnellen ja myymäläympäristö on nyt paljon viihtyisämpi ja toimivampi kokonaisuus, iloitsee Sale Haapamäen myymäläpäällikkö Teemu Lamminaho.

Keskimaan alueen ensimmäinen uusi Sale-konseptin mukainen myymälä toteutettiin viime vuonna Sale Toivakassa. Sale Haapamäki on nyt toinen Sale, joka on päivitetty vastaamaan Sale-ketjun uutta, lämminhenkistä myymäläilmettä.

− Myymälässä on uusittu kaikki kalusteet kassapöytiä ja ostoskärryjä myöten. Elinkaarensa päässä olleet kylmä- ja pakastekalusteet on vaihdettu uudistuksen yhteydessä energiatehokkaisiin ja uuden kaasuasetuksen vaatimukset täyttäviin, ovellisiin kylmäkalusteisiin. Saamme pelkästään kylmäkalusteiden vaihdolla noin 20 % energiansäästöä vuositasolla, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho.

Keskimaa on sitoutunut pienentämään liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja tukemaan ekologisesti vastuullista toimintaa. Hiilijalanjäljen ja energiankulutuksen pienentämiseksi energianhankintaa ja -käyttöä halutaan optimoida Salen kalustevalinnoilla.

− Remontti on ollut mittava projekti meidän koko henkilökunnallemme ja tietenkin myös asiakkaamme ovat jo malttamattomina odottaneet remontin valmistumista. On hienoa päästä avaamaan läpikotaisin uudistettu myymälä, jatkaa myymäläpäällikkö Lamminaho.

Sale Haapamäen avajaisia vietetään viikonlopun aikana avajaistarjousten merkeissä. Remontin kokonaisinvestointi on ollut noin 430 000 euroa.



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, ryhmäpäällikkö, outi.terho@sok.fi, 010 767 3601

Osuuskauppa Keskimaa, Teemu Lamminaho, myymäläpäällikkö, teemu.lamminaho@sok.fi, 010 767 5255