19.1.2016
On kulunut vuosi siitä, kun ruoan hintojen halpuuttaminen alkoi S-ryhmässä. Nyt halpuuttaminen etenee jälleen uuteen vaiheeseen. Ennätysmäärä tuotteita halpenee tänään: yli 400 tuotteen hintaa on laskettu Prismoissa ja S-marketeissa. Myös pienmyymälät Sale ja Alepa ovat mukana halpuutuksessa lähes 200 tuotteen voimin.
Avainsanoja nyt tehdyllä, uudella halpuuttamiskierroksella ovat asiakkaiden toiveet: keveys ja terveellisyys. Muun muassa monien vähärasvaisten jauhelihojen, täysjyväruisleivän, salaattien, raejuuston, maustamattomien jogurttien ja pähkinöiden hintaa on laskettu.
– Mennyt vuosi oli elintarvikemarkkinoilla poikkeuksellinen, laskevien hintojen vuosi. Meillä S-ryhmässäkin yli 3000 päivittäistavaran hinta laski vuoden aikana. Halpuuttamisen kriteerit eli pitkäaikaisen uuden alhaisemman hintatason ja oman katteen ohjaamisen hintojen laskuun täytti reilut 1000 tuotetta, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä summaa.
Halpuuttaminen alkoi tasan vuosi sitten Prismoista, kun yli 400 tuotteen hinta laski. Kuluneen vuoden aikana yli tuhannen tuotteen hintaa on alennettu, pääosin Prismoissa ja S-marketeissa.
Hintojen lasku on ollut pitkäaikainen. Esimerkiksi Oltermannin hinta laski vuosi sitten 4,95 euroon, nyt sitä myydään Prismassa 4,79 eurolla. Reissumiehen hintaa tiputettiin vastaavasti 0,39 euroon, nyt sitä saa Prismoista 0,28 eurolla.
Kotimaisen ruoan volyymit kasvussa
S-ryhmä aloitti hintojen halpuuttamisen, koska enemmistö suomalaisista oli sitä mieltä, että ruoka on liian kallista. Ruoan hintojen laskeminen oli vastaus aitoon tarpeeseen. Tämä näkyy myös halpuuttamisen saamassa vastaanotossa.
– Halpuuttaminen on pitkäaikainen, strateginen linjaus, jonka eteen on tehty paljon työtä. On ilo huomata, että se on kannattanut. Hintojen halpuuttaminen on kasvattanut markettiemme myyntivolyymia 1,3 prosenttia ja asiakaskäyntien määrä on noussut yli 8 miljoonalla. Myös asiakastyytyväisyysmittarit ovat ilahduttavassa nousussa, mikä kertoo siitä, että myös omistajiemme mielestä olemme täyttäneet hyvin osuustoiminnallista perustehtäväämme – etujen tuottamista omistajillemme, pääjohtaja Taavi Heikkilä toteaa.
Erityinen ilonaihe on halpuuttamisen vaikutus kotimaisen ruoan myyntiin.
– Kotimaisen lihan myynti on kasvanut S-ryhmässä 2,8 miljoonaa kiloa, koska olemme pystyneet tarjoamaan sitä aiempaa edullisemmin. Kotimaisia juustoja olemme myyneet 3,2 miljoonaa kiloa edellisvuotta enemmän ja suomalaisten leipomotuotteiden myynti on kasvanut 1,1 miljoonaa kiloa, Heikkilä kertoo.
Uusi halpuutuskierros toiveita kuunnellen
Vuosipäivän kunniaksi S-ryhmä on poiminut halpuutettavien tuotteiden listalle asiakkaiden edellisillä halpuuttamiskierroksilla esittämiä toiveita.
– Edellisillä halpuuttamiskierroksilla laskimme niiden suosikkituotteiden hintoja, joita suomalaisperheissä kuluu paljon. Nyt halpuutuslistalta löytyy erityisesti asiakkaiden näiden lisäksi toivomia, uusia tuotteita, kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.
Halpuutustoiveiden avainsanoja ovat terveellisyys ja keveys. Listalta löytyykin esimerkiksi vähärasvaisia jauhelihoja, täysjyväruisleipää, salaatteja, parsa- ja kukkakaalia, raejuustoja, maustamattomia jogurtteja ja pähkinöitä.
Ruokavaliokorvaus poistuu, laskimme hintoja
Gluteenittomien tuotteiden hinta on vastaaviin kotimaisista viljoista valmistettuihin tuotteisiin verrattuna korkeampi, minkä takia keliaakikot ovat saaneet ruokavaliokorvausta. Korvaus poistui vuodenvaihteessa. S-ryhmä on päättänyt omalta osaltaan helpottaa tilannetta: halpuutettavien tuotteiden listalta löytyy yli 60 gluteenitonta tuotetta.
– Olemme halpuuttaneet gluteenittomien tuotteiden hintoja aiemminkin, mutta ruokavaliokorvauksen poistaminen on nostanut nämä tuotteet jälleen toivelistojen kärkipaikoille. Meistä on tärkeää palvella erikoisruokavalioita noudattavia asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, Ilkka Alarotu linjaa.
Halpuutetut hinnat ovat astuneet voimaan 19.1.2016 Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa/Alepoissa läpi Suomen.
Esimerkkilistat nyt halpuutetuista tuotteista ja uusista hinnoista löydät osoitteesta: http://patarumpu.fi/2016/01/19/halpuuttaminen-jatkuu
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset