Ilo auttaa 2018


Lahjoituskohteet keskimaalaisten ehdotusten pohjalta

Toisena Ilo auttaa -vuonna kumppaneiksi valikoitui oman henkilökuntamme tekemien ehdotusten pohjalta viisi järjestöä:

  • Lasten liike -iltapäiväkerhoissa tarjottiin monipuolista liikettä ja mukavaa yhdessä tekemistä pienten koululaisten iltapäiviin. Ohjattu toiminta koulun jälkeen helpotti myös perheiden arkea. Iltapäiväkerhotoiminta laajentui tuen myötä 12 kerhoon kuudella paikkakunnalla.
  • Vaikeassa elämäntilanteessa olevia perheitä, lapsia ja aikuisia auttavan Keski-Suomen ensi- ja turvakodin pihaan hankittiin lahjoituksellamme laadukas ja turvallinen leikkipuisto.

– Puisto tuottaa meillä asuville sekä päiväseltään käyville lapsille valtavasti iloa ja riemunkiljahduksia. Ulkoilu ja liikkuminen on tärkeää myös kasvun ja kehityksenkin kannalta, vastaava ohjaaja Taina Lakanen totesi.

  • SPR:n paikallisosastojen ystävätoimintaan panostettiin vanhusten palvelukodeissa peräti 25 paikkakunnalla monenkirjavan virkistystoiminnan merkeissä. Esimerkiksi Suolahden paikallisosaston vapaaehtoiset järjestivät palvelukeskuksessa askartelutuokioita, laulu-, musiikki- ja ulkoiluhetkiä sekä pipareiden leivontaa.
  • Tukea ja iloa sairastaville lapsille ja heidän perheilleen tarjottiin yhteistyössä Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosastojen tuki Lastu ry:n kanssa. Lahjoitusvarat kohdennettiin sairaalaklovnien kuukausittaisiin vierailuihin, yhteisiin musiikkihetkiin, reippauspalkintoihin sekä perheiden arkea helpottaviin pysäköintilippuihin.
  • Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen toimintaan osallistuttiin syöpään sairastuneiden ja heidän perheidensä virkistyspäivien merkeissä. Lahjoitusvaroja käytettiin myös yhdistyksen selkärankana toimivien neuvontahoitajien palveluihin.