Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja 2023

Yhdessä asiakasomistajiemme kanssa teemme Keski-Suomesta parempaa paikkaa elää.

Vuonna 2023 kohdennamme Ilo auttaa -lahjoituksen keskisuomalaisille ulkoilu- ja kokoontumispaikoille.

Hyvinvointia ulkoilusta – lahjoitus keskisuomalaisille

Saimme asiakasomistajiltamme marraskuussa 2022 lähes 1300 perusteltua ehdotusta, mikä keskisuomalainen virkistys- ja ulkoilukohde tulisi kunnostaa. Asiakkaiden vastauksissa korostuivat luontopolut, leikkipaikat, laavut ja muut taukopaikat luonnossa.

Tulleiden ehdotusten pohjalta lahjoituskohteiksi valikoituivat Karstulan kunnan ulkoilupuisto, Keuruun kaupungin keskusurheilukent, Mäki-Matin perhepuisto Jyväskylästä sekä yhteensä viisi Metsähallituksen kohdetta eri puolilla Keski-Suomea.

Ilo auttaa -hyväntekeväisyyttä on tehty  vuodesta 2017 lähtien. Kyseisenä aikana keskisuomalaisiin tekoihin lahjoitettu summa on jo yli 800 000 euroa, tämän vuoden osuus siitä on 137 000 euroa asiakasomistajiemme määrän mukaan. Lahjoitussumma jaetaan valittujen kohteiden kesken. 

  • Saarijärven Julmillelammille uusitaan opastusta ja kunnostetaan kaiteita sekä tulentekopaikan rakenteita.
  • Leivonmäen kansallispuistossa Koskikaran kierrokselle toteutetaan uudet luontopolkutaulut ja parannetaan opastusta.
  • Kiviönniemessä Korpilahdella kunnostetaan taukopaikan rakenteet.
  • Salamajärven kansallispuistossa Kivijärvellä kunnostetaan puiston keskeisiä taukopaikkoja.
  • Vaarunvuorten luontopolulla uusitaan pitkospuita sekä kunnostetaan taukopaikka.