Ilo auttaa -digikoulutukset


Ikäihmisten digitaitojen kartuttamisessa kumppaneinamme toimivat Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL sekä Eläkeliiton Keski-Suomen piiri .

Järjestöt kouluttavat syksyn aikana ikäihmisiä digitaitojen pariin eri puolilla Keski-Suomea. Koulutukset toteutetaan Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksen avulla.

Koulutetut vertaisopastajat jakavat osaamistaan erilaisissa digitaitotilaisuuksissa eripuolilla Keski-Suomea. Tilaisuuksissa osallistujat saavat oppia tietokoneen, älypuhelimen, mobiilisovellusten ja verkkosivustojen käyttöön, liittyen esimerkiksi pankkiasioihin, terveyspalveluihin, veroasioihin ja sosiaalisiin kanaviin. Verkkopalveluista tutuiksi tulevat muun muassa Omakanta sekä hyvinvointialueen sähköiset asiointikanavat.

Koulutustilaisuudet ovat kaikille avoimia, eikä osallistuminen edellytä kummankaan eläkejärjestön jäsenyyttä. Tervetuloa oppimaan!

Eläkeliiton Keski-Suomen piirin Enemmän digiä elämään -koulutukset

Koulutuspäivät koostuvat kahdesta kokonaisuudesta: klo 9-12 osuus on tarkoitettu aloittelijalle ja klo 13-16 osuus jo enemmän digilaitteita ja palveluita käyttäneille. Ilmoittautuminen koulutuksiin avataan 1 kk ennen koulutusta. Koulutuksissa on kahvitarjoilu.

Lisätietoa: Merja Kemppainen, Eläkeliitto Keski-Suomen piiri, puh. 040 717 2732, keski-suomi@elakeliitto.fi
Keski-Suomi | Eläkeliitto (elakeliitto.fi)

Koulutuksia on järjestetty syksyn aikana jo seuraavilla paikkakunnilla: Jyväskylä, Kyyjärvi, Viitasaari, Äänekoski.

Tulevat koulutukset

  • 9.10. Keuruu
    • Paikkana Keuruun kirjasto
    • klo 9-12 osuus on tarkoitettu aloittelijalle
    • klo 13-16 osuus jo enemmän digilaitteita ja palveluita käyttäneille
    • yhteyshenkilö: Anna-Liisa Viitanen
    • ilmoittautuminen puhelimitse tai tekstiviestillä, puh. 040 186 3749
    • ilmoittautuminen auki 11.9–2.10.
  • 31.10. Joutsa
    • Paikkana Seurakuntakoti
    • klo 9-12 osuus on tarkoitettu aloittelijalle
    • klo 13-16 osuus jo enemmän digilaitteita ja palveluita käyttäneille
    • ilmoittautuminen Pirkko Kiviö, puhelimitse tai tekstiviestillä, puh. 040 060 6163
    • ilmoittautuminen auki 3.10–24.10.
  • 13.11. Muurame
    • Paikkana Nuorisoseurantalo
    • klo 9-12 osuus on tarkoitettu aloittelijalle
    • klo 13-16 osuus jo enemmän digilaitteita ja palveluita käyttäneille
    • Ilmoittautumiset: Sirkka Matilainen puhelimitse tai tekstiviestillä, puh. 045 604 0329
    • ilmoittautuminen auki 16.10–6.11

Eläkkeensaajien Keskusliiton järjestämät Digikahvilat ja digiopastukset

Oletko yli 65-vuotias, joka tarvitsee apua tietokoneen, puhelimen tai muun vempaimen tai netin käytössä? Maksuttomissa Digikahviloissa ja Digiopastuksissa voit kysyä apua digipulmiisi koulutetuilta vapaaehtoisilta vertaisopastajilta, jotka ovat laillasi ikäihmisiä. Ota mukaasi älylaite (puhelin, tabletti, tietokone yms.), jonka käyttöön haluat saada apua.

Lisätietoja: EKL:n järjestösuunnittelija Juha Viitanen,  juha.viitanen@ekl.fi, puh. 050 408 3376.
Verkosta virtaa | Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Koulutuksia on järjestetty syksyn aikana jo Jyväskylässä, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Viitasaarella ja Äänekoskella.

Jyväskylä   

Lokakuu 

  • Digikahvila yhteistyössä Jyvässeudun senioriopettajien kanssa pe 4.10. klo 10-12  Järjestöjen talolla (OAJ:n toimisto), os. Kalevankatu 7, Jyväskylä.

Marraskuu

  • Digikahvila  keskiviikkona 13.11. klo 15.30 - 17.30 Vaajakosken kirkon alakerran tiloissa (osoite: Kirkkotie 11, Vaajakoski)
Jämsä

Elo-marraskuu

  • 5.8. alkaen joka maanantai Digiopastusta klo 14.30 Jämsän kirjastossa os. Keskuskatu 2-4.

Lokakuu

  • Torstaina 10.10. klo 10-14 digiopastusta Jämsän kirjastossa (Keskuskatu 2-4) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa
      
Muurame

Lokakuu

  • Digiopastusta 7.10. klo 10-14 Muuramen kirjastossa (Virastotie 8) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa
Suolahti

Syys-marraskuu 

  • Digiopastusta joka toinen maanantai: 9.9., 23.9., 7.10., 21.10., 4.11. klo 12-14, Suopangissa, os. Riihijärventie 2 A, Suolahti
  • Aiheina: puhelimen käyttö, puhelimien ja sovellusten asetukset, internet ja palvelut, pilvipalvelut sekä tietoturva ja huijaukset.
  • Ilmoittaudu: tuulask@gmail.com tai puh. 040 418 9467
Kuhmoinen
  • Digiopastusta torstaina 14.11. klo 10−16 Kuhmoisten kirjastolla (Toritie 42, Kuhmoinen)
    • Ota oma laite mukaan ja tule kysymään neuvoa haluamaasi asiaan vapaaehtoisilta tietotekniikan vertaisopastajilta.
    • Tasatunnein lyhyitä tietoiskuja hyödyllisistä digiaiheista.
    • Voit tulla koska vain päivän aikana ja viipyä niin kauan kuin haluat.
Keuruu 

 Syys-marraskuu

  • Torstaista 5.9. alkaen joka toinen torstai klo 13-15 Keuruun pääkirjastossa os. Pitäjäntuvantie 5.
  • Tilaisuuksia järjestetään joka toinen torstai 28.11. asti

Lokakuu

  • 9.10. klo 10-14 digiopastusta kirjastossa (Pitäjäntuvantie 5) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa

Tule vertaisopastajaksi

Infotilaisuudet vertaisopastajille

Infotilaisuudet on tarkoitettu lähinnä sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita vertaisopastajaksi ryhtymisestä. Tilaisuuksissa kuulet mitä vertaisopastajaksi ryhtyminen tarkoittaa. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: EKL:n järjestösuunnittelija Juha Viitanen, juha.viitanen@ekl.fi, puh. 050 408 3376.

Keuruu
  • Infotilaisuus 9.10. klo 10-14 Keuruun kirjastossa (Pitäjäntuvantie 5) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa
Muurame
  • Infotilaisuus 7.10. klo 10-14 Muuramen kirjastossa (Virastotie 8) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa
Jämsä
  • Infotilaisuus 10.10. klo 10-14 Jämsän kirjastossa (Keskuskatu 2-4) yhdessä Digibuustin Tartu digiin-kiertueen kanssa

Uusien vertaisopastajien perehdytykset

Oletko yli 65-vuotias, joka voisi auttaa ikätoveriaan vaikkapa tietokoneen, puhelimen tai netin käytössä? Osallistu maksuttomaan kaksipäiväiseen opastajaperehdytykseen! 

Opastajaperehdytyksistä kerrotaan tarkemmin infotilaisuuksissa. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: EKL:n järjestösuunnittelija Juha Viitanen, juha.viitanen@ekl.fi, puh. 050 408 3376.

Äänekoski
  • Ti 15.10. ja ke 16.10. klo 10-17, ABC Hirvaskankaan kokoustilassa
  • Ilmoittaudu mukaan 11.10. mennessä: Juha Viitanen puh. 050 408 3376 tai sähköpostitse: juha.viitanen@ekl.fi
Viitasaari
  • To 17.10. ja  pe 18.10. molempina päivinä klo 10-17, ABC Viitasaaren kokoustilassa
  • Ilmoittaudu mukaan 11.10. mennessä: Juha Viitanen puh. 050 408 3376 tai sähköpostitse: juha.viitanen@ekl.fi